Kategoriassa Kahvilat ja ravintolat

10 x Ilmaista kesäpuuhaa Helsingissä

Kesällä tuntuu aina, että rahat hupenevat nopeasti. Silloin tulee syötyä enemmän ulkona, ja lomalla on myös enemmän aikaa tuhlata ja tehdä heräteostoksia (lue: jäätelöä, kukkia, kirppislöytöjä ja lisää jäätelöä). Onneksi Helsingissä on myös paljon ilmaisia paikkoja ja tapahtumia, joista voi nauttia, vaikka kukkaro tuntuisi kevyeltä. Nappaa talteen Sugarin vinkit edulliseen lomailuun.

 

1. Aamiainen Talvipuutarhassa

Töölönlahden vieressä sijaitsevassa yli sata vuotta vanhassa Talvipuutarhassa pääsee trooppisiin tunnelmiin, oli Suomen kesäsää millainen tahansa. Paikan päällä saa syödä omia eväitä, joten pakkaa termariin kahvia, nappaa croissantit mukaan ja nauti aamiainen palmujen keskellä. Talvipuutarhaan on ilmainen sisäänpääsy ympäri vuoden, mutta siellä kannattaa ehdottomasti käydä myös kesällä, sillä etupihan upea ruusutarha on kukassa vain kesäisin ja alkusyksystä.

 

2. Uimaretki saareen

Helsingissä on paljon ihania saaria, jonne voi paeta kaupungin hälyä. Lainaa kirjastosta kesälukemista ja vietä päivä meren äärellä. Kävellen tai pyöräillen pääsee kätevästi esimerkiksi Mustikkamaalle ja Tervasaareen. Myös kesäretkien klassikkosaareen Suomenlinnaan pääsee Kauppatorilta lautalla vain kertalipun hinnalla. 

Jos kylmä merivesi ilman saunaa ei houkuttele, Mustikkamaalta kannattaa suunnata Sompasaunalle, missä pääsee uimisen jälkeen ilmaiseksi löylyihin lämmittelemään.

 

3. Joogaa puistossa

Jos kaipaat liikuntaa, mutta yksin lenkkeily kyllästyttää, suuntaa johonkin kaupungin ilmaisista puistojumpista. Kesä on myös hyvää aikaa testata uusia lajeja. Kokeile esimerkiksi akrojoogaa Sinebrychoffin puistossa.

 

4. Leffailta taivaan alla

Helsingissä järjestetään loppukesästä paljon ilmaisia ulkoilmaelokuvia. Nappaa viinipullo mukaan ja kaappaa ystävät kainaloon nauttimaan elokuvaillasta kesäyössä. Lonnan saaressa näytetään klassikkoleffoja torstaisin, ja paikalle pääsee lauttalipun hinnalla. Heinäkuun 25. näytetään upea Thelma & Louise ja 1. elokuuta ihana Grease

Legandaarinen Kino Kivinokka järjestetään Kivinokan uimarannalla 24. elokuuta, ja perinteen mukaan elokuvan nimi paljastetaan vasta paikan päällä ennen esitystä. Pop Up Kino Helsinki järjestää myös paljon ilmaisia näytöksiä ympäri kaupunkia, esimerkiksi leffaöitä Malmin hautausmaalla.

 

5. Grillijuhlat Teurastamon pihalla

Haluaisitko järjestää grillijuhlat, mutta oma piha ja grilli puuttuvat? Helsingin Kalasataman kupeessa sijaitseva Teurastamo on kuin koko kaupungin yhteinen olohuone, ja sen pihan grilliä saa käyttää maksutta. Ruokailun jälkeen nurmikolla voi pelata vaikka mölkkyä tai loikoilla riippukeinuissa.

 

6. Taidenäyttely sadepäivänä

Suomen kesä on tunnettu epävakaasta säästä, mutta onneksi myös kolealla kelillä riittää tekemistä. Sadepäivänä kannattaa suunnata esimerkiksi galleriakierrokselle tai museoon. Gallerioihin pääsee aina maksutta ja lähes kaikissa museoissa järjestetään ilmaispäiviä, yleensä kerran kuussa. Esimerkiksi Kiasmaan on vapaa pääsy aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Tarkista ilmaispäivät etukäteen museoiden sivuilta ja käy katsomassa uusimmat näyttelyt.

 

7. Sadonkorjuuta Haltialan tilalla

Helsingissä pääsee nopeasti maalaistunnelmaan Haltialan kotieläintilalla. Tila on tunnettu auringonkukka- ja hernepelloistaan, joista kaupunkilaiset saavat käydä maksutta poimimassa omaan käyttöön heinä–elokuussa. Lisäksi Haltialassa pääsee katsomaan ja silittämään kotieläimiä, kuten lampaita, lehmiä, sikoja ja kanoja

 

8. Live-jazzia ulkoilmassa

Helsinkiläisiä jazz-fiilistelijöitä hemmotellaan tänä kesänä. We Jazz järjestää kesäkeskiviikkoisin keikkoja Lonnassa, jonne pääsee lauttalipun hinnalla. Lisäksi monet ravintolat järjestevät jazz-iltoja. Sunnuntaisin jazzin tahtiin pääsee jammailemaan esimerkiksi Harju8:n terassilla tai sadesäällä Tenhossa.

 

9. Katujuhlat Kalliossa

Vapaaehtoisvoimin järjestettävä Kallio Block Party pidetään tänä vuonna 3. elokuuta. Tapahtuman aikana läntisen Kallion kadut suljetaan autoilijoilta, ja kadut täyttyvät live-musiikista, erilaisista ohjelmanumeroista ja katuruokakiskoista.

 

10. Piknik mattolaiturilla

Helsingissä on paljon mattolaitureita, jotka soveltuvat mattopyykin lisäksi hyvin illallispöydiksi. Kutsu ystävät mukaan ja pitäkää laiturilla piknik nyyttärihengellä. Jos pakkaat mukaan vielä valkoisen pöytäliinan, kynttilöitä ja pari taittotuolia, on kyseessä jo next level illallinen taivaan alla. Syömisen jälkeen laiturilta voi myös kätevästi pulahtaa vilvoittelemaan.

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.