Edelläkävijät \\ Hyvät tyypit

Vaatteiden
huollon
elämän-
mullistava
taito

Tavatessamme vaate-, asuste- ja kenkähuolto -tietopankki Arkivé Atelierin perustajat, päädyimme puhumaan itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä. Kuka olisi arvannut, että kenkien lankkaaminen ja neuleiden harjaaminen voi olla näin syvällistä?

Kun yhä useampi valitsee halpatyövoimalla tuotettujen vaatteiden sijaan vastuullisesti valmistettuja, laadukkaita vaatteita, kasvaa kiinnostus myös siihen, miten niitä voi vaalia ja niiden käyttöikää pidentää. Huolella valittujen ja arvokkaampien vaatteiden sekä asusteiden haluaa säilyvän hyvänä pitkään, ehkä jopa kokonaisen elämän. Käyttötavaroiden huoltaminen on kuitenkin kadotettu taito, ja monet niksit, jotka olivat isovanhemmillemme tuttuja, ovat painuneet unohduksiin.

Tähän ongelmaan vastaa Arkivé Atelier, Maria Mannisen ja Jenna Kiurun luotsaama sivusto, joka toimii tietopankkina kaikkeen vaatteiden ja asusteiden huoltoon liittyvään. Arkivésta selviää muun muassa, miten oman lemppari-villaneuleen saa pysymään raikkaan näköisenä ja miten nahkakengille voi pitää hemmottelevan koti-span. Sivuston yhteydessä toimii myös verkkokauppa, josta voi kätevästi ostaa huolto-ohjeisiin tarvittavia välineitä, joita voi muuten olla vaikeaa löytää Suomesta. Täydellistä! Parasta Arkivéssa on kuitenkin se, että Marian ja Jennan näkökulma aiheeseen on kaikkea muuta kuin tylsä ja pölyttynyt – he näyttävät, että vaatteiden huolto voi olla hauskaa, rentouttavaa ja tyylikästä.

”Rakastan olutta ja saatan välillä iltaisin istua hyvä olut vieressäni kiillottamassa kenkiäni”, Maria kertoo.

”Vapaapäivänä laitan musiikkia soimaan ja huollan kerralla kaikki kengät, jotka minulla on sillä hetkellä käytössä”, Jenna lisää. ”Kesällä saatan ottaa huollettavat kengät sisäpihalle mukaan. Otan aurinkoa, lueskelen ja syön marjoja samalla, kun harjailen kenkiä.”

Arkivén kootut huolto-ohjeet eivät ole mustavalkoisia; tapoja ja tottumuksia on paljon, ja joskus vasta kokeilemalla löytää parhaat keinot. Maria ja Jenna haluavatkin rohkaista ihmisiä testailemaan erilaisia huoltoniksejä, kyselemään ja googlailemaan. Arkivéssa on tämän vuoksi myös kommenttiboksi, jossa lukijat voivat jakaa kokemuksiaan ja omia hyväksi havaittuja ohjeitaan. Maria ja Jenna eivät myöskään ole mitään puristeja. Vaatteiden huoltoon ei tarvitse suhtautua vakavasti, vaan tärkeintä on, että niitä ylipäätään arvostaa.

”Ei ihminenkään voi olla aina malliesimerkillinen tai hyvällä tuulella, ja rinnastan sen vaatehuoltoon”, toteaa Jenna. ”Välillä tulee kiire, välillä tulee elämää. On ihan okei, että paita on joskus rypyssä. Mutta sitten kun on menossa vaikka juhliin ja silittää sen paidan, se kohottaa fiiliksen heti arjen yläpuolelle.”

”Haluan tehdä huoltohommat vain silloin, kun hetki tuntuu oikealta”, Maria komppaa. ”Kun ärsyttää tai väsyttää, en edes yritä, sillä maailma ei kaadu nyppyiseen paitaan, enkä en halua menettää intoani ja kiinnostustani.”

Arkivé

Maria on valmistunut alunperin vaatesuunnittelijaksi, työskennellyt pari vuotta Whyred-merkin pääsuunnittelijan assistenttina Ruotsissa ja sen jälkeen opiskellut kenkäsuunnittelua vuoden. Idea Arkivén perustamiseen lähti omasta tarpeesta, kun Maria alkoi pikku hiljaa käyttää enemmän rahaa yksittäisiin vaatekappaleisiin ja samalla kiinnostus niiden käyttöiän pidentämiseen kasvoi. Keskitetty tietokanava kuitenkin puuttui, joten Maria alkoi ideoida omaa sivustoa, johon alkaisi kerätä oppimaansa.

Visualistiksi valmistunut ja viimeksi Filippa K:lla työskennellyt Jenna oli etsinyt omaa juttuaan ammatillisesti, ja kun Arkivéssa kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen, hän hyppäsi mukaan pian sivuston julkaisemisen jälkeen. Jennan ja Marian kohtaamiseen liittyy hauska tarina:

”En aluksi tiennyt, kuka Arkivé-sivuston takana oli”, Jenna kertoo. ”Tarkkailen aina ihmisiä ja kiinnitän huomiota heidän pukeutumiseensa. Helsinki on pieni kaupunki, ja olin nähnyt Mariaa silloin tällöin kadulla ja liikkeessä. Tämä on niin hassua, mutta arvasin, että juuri hän saattaisi olla Arkivén tekijä. Sivusto oli niin Marian näköinen.”

Maria ja Jenna ovat harjaantuneet tunnistamaan laadun sekä kestävyyden vaateostoksilla. Jenna tunnustelee aina materiaalia ja tutkii materiaalilapun. Sen jälkeen hän saattaa kokeilla esimerkiksi sähköistyykö kangas, tai rypistyykö se herkästi, jos sen puristaa hetkeksi nyrkkiin. Mariaa harmittaa, jos hän näkee kauniista materiaalista valmistetun vaatteen, jonka päärme tai helma on nopeasti ja huolimattomasti tehty – se laskee heti yleisilmettä ja vaikuttaa kestävyyteen. Vuosien varrella molemmille on kehittynyt hyvä näppituntuma siihen, millaisiin vaatteisiin kannattaa tarttua.

”Kiinnostus oman vaatekaapin minimoimiseen on vahvistunut, kun on ollut aika kiireisiä vuosia”, Maria kertoo. ”Kun vaatekaappi on huolella kuratoitu, se helpottaa elämää. Ei tule niitä tilanteita, ettei olisi mitään päälle pantavaa.”

Vaatekaappi, jossa on ainoastaan vaatteita, joita oikeasti käyttää, kannustaa pitämään niistä hyvää huolta. Viime aikoina jotkut ovat tehneet kiinnostavia ihmiskokeita, joissa ovat pyrkineet luomaan itselleen todella tiiviin capsule-vaatekaapin, ja yrittävät pärjätä esimerkiksi puoli vuotta kymmenellä vaatekappaleella. Sellaisessa tilanteessa vaatehuolto nousee erityisen suureen rooliin, Jenna toteaa. Vähemmällä pärjääminen ja jatkuvasta uuden ostamisesta irti pääseminen ovat asioita, jotka kiinnostavat nyt.

”Olen ennen ostellut paljon vaatteita”, Jenna kertoo. ”Rakastan vaatteita ja seuraan muotia. Varsinkin nuorena oli selviö, että aina ennen viikonloppua käytiin ostamassa jotain uutta. Myöhemmin olen tajunnut, että syyt shoppailuuni olivat usein tunnepohjaisia.”

Jenna haki uusista vaatteista hyvänolon tunnetta. Jos hän oli menossa epävarmuutta aiheuttavaan tilanteeseen tai vaikkapa juhliin, vaatteet auttoivat. ”Hän tunnistaa saman ajattelutavan monissa muissakin: ”jos hankin tämän asian, minusta tulee enemmän sen kaltainen, mitä tuo asia edustaa”. Vanhenemisen ja oman elämän suunnan myötä itsevarmuus on kasvanut ja Jenna on tajunnut, etteivät pelkästään vaatteet määrittele häntä. Hän on myös oivaltanut, että vaatteista voi nauttia, vaikka ei hankkisikaan kaikkia omakseen. Vaatekauppaan voi mennä inspiroitumaan trendeistä ja lähteä ostamatta mitään. Maria on samoilla linjoilla:

”Mietin nykyään enemmän sitä, miltä vaate tuntuu päällä, kuin itsetunnon parantamista”, hän sanoo. ”Vaatteen käyttötarkoituksella ja sillä, että se sopii moneen tilanteeseen on väliä, ei niinkään sillä, että vaate tekisi minusta jonkinlaisen.”

Nappaa tästä lopuksi Marian ja Jennan pikavinkit, joilla pääset alkuun vaatteiden ja asusteiden huollossa!
  1. Ei kannata yrittää huoltaa kaikkea kerralla, koska siinä on iso rumba. Aloita mieluummin yksittäisistä lempivaatekappaleista ja etene pikkuhiljaa.
  2. Tätä ei löydy perinteisistä neuleiden hoito-ohjeista, mutta huomasimme, että vesisuihke on hyvä apu varsinkin tummien neuleiden siistimisessä: neuleen pintaan suihkutetaan vähän vettä ja harjataan sen jälkeen pehmeällä vaateharjalla, jolloin pöly ja nukka irtoaa tehokkaasti. Talvella lempineuleen voi siistiä helposti ja nopeasti vaikka päivittäin.
  3. Pesupussin käyttäminen on juju, jota moni ei tajua – varsinkin herkempiä ja ohuempia vaatteita pestäessä olisi hyvä käyttää aina pesupussia.
  4. Vaatehöyrytin on nopeiden lähtöjen pelastaja, sillä saa hetkessä ryhtiä vaatteisiin.
  5. Kenkien ja neuleiden käytössä kannattaa pitää välipäiviä, jolloin ne saavat levätä ja muoto ehtii palautua. Varsinkin kengissä se on yksi tärkeimpiä käyttöikää pidentäviä asioita!
  6. Pidä vaatteet ja asusteet esillä: kenkätelineeseen ei tee mieli jättää kuraisia kenkiä, tai vaaterekille ryppyisiä vaatteita. Kun ne ovat koko ajan silmien edessä, on helpompi muistaa pitää niistä huolta.