Karoliina Hellberg, yksi suomalaisen kuvataiteen kentän kuumimmista nuorista nimistä, yrittää vangita maalauksiinsa mystisiä esteettisiä haamuja ja fanittaa Yves Saint Laurentia. Tärkeintä maalarille on säilyttää oman työskentelyn vilpittömyys.
Karoliina Hellberg sai kuvataiteilijan uralleen lentävän lähdön, kun hänen ensimmäinen näyttelynsä Kuvataideakatemiasta valmistumisen jälkeen HAMin galleriassa myytiin lähes loppuun. 30-vuotias taiteilija on nyt elättänyt itsensä maalauksilla kolmen vuoden ajan ja valmistelee parhaillaan kahta myöhemmin tänä vuonna avautuvaa näyttelyä. Karoliina Hellberg mainitaan mediassa toistuvasti yhtenä tämän hetken kuumimmista nuorista suomalaisista taiteilijoista, mutta hänestä huokuu silti nöyrä jalat maassa -asenne.
”Moni asia on urallani mennyt todella onnekkaasti, mutta tottakai vastaan on tullut kaikenlaista”, Karoliina toteaa. ”Siinä on hyvät ja huonot puolensa, että heti uran alussa tulee voimakas momentum. On upea fiilis, kun ihmiset ovat kiinnostuneita omasta tekemisestä. Toisaalta haastava puoli on se, että asioita alkaa tapahtua paljon lyhyessä ajassa. Siihen pitää olla henkisesti todella valmis.”
Nopea menestys aiheutti Karoliinalle aluksi paljon stressiä ja paineita. Hän kertoo joutuneensa opettelemaan välillä kantapään kautta, että omalle työskentelylle pitää varata tarpeeksi tilaa ja aikaa, mutta on löytänyt balanssin. Karoliina tiedostaa kuvataiteilijan ammatin ja menestyksen syklisyyden, eikä koskaan ota työtarjouksia itsestäänselvyytenä.
”Työskentelen parhaiten silloin, kun en ajattele muiden mielipiteitä”, Karoliina sanoo. ”Yritän säilyttää mielessäni tilaa olla rento ja rohkea, koska se on luovassa työskentelyssä olennaista.”
Porvoosta kotoisin oleva Karoliina aloitti paikallisessa kuvataidekoulussa jo neljän vuoden ikäisenä ja kävi siellä 17-vuotiaaksi asti. Lähipiirin silmissä tie kuvataiteilijaksi oli ilmiselvä, vaikka Karoliina itse ei nähnyt sitä yhtä suoraviivaisena, ja myös kyseenalaisti kiinnostustaan useaan otteeseen matkan varrella. Hän tiesi pitkään, että halusi työskennellä kuvien parissa, mutta selvää ei ollut, missä muodossa. Karoliina koki, että taiteilijaksi ryhtyminen vaatii selkeän päätöksen ja oman ilmaisumuodon valitsemisen. Tulevaisuuden suunnitelmat selkenivät kandidaatintutkinnon jälkeisenä vaihtovuotena Lontoossa.
”Annoin itselleni tietoisesti aikarajan selvittää, mikä oma ilmaisun muotoni on”, Karoliina kertoo. ”Jossain vaiheessa kirkastui, että haluan yrittää kaikkeni maalauksen ja piirustuksen saralla. Maalaaminen on sellainen asia, mitä ei voi tehdä vain vähän silloin tällöin, jos haluaa oikeasti kehittyä siinä ja päästä eteenpäin.”
Karoliinan maalauksissa toistuvat interiöörit koristeellisine huonekaluineen ja esineineen, luontoaiheet sekä tietynlainen litteä dekoratiivisuus, joka tuo mieleen häivähdyksen 1900-luvun alun maalareiden Henri Matissen ja Marc Chagallin kädenjäljestä. Erityisesti värikylläisyys, eksoottisuus ja nostalgia ovat asioita, joita nostetaan usein esille Karoliinan taiteesta puhuttaessa. Karoliina kuitenkin kokee, ettei aina tunnista itseään kriitikoiden kuvailuista – ei niin, että kriitikot olisivat väärässä, mutta hän saattaa itse keskittyä työskennellessään aivan erilaisiin asioihin; konkreettisten kuvallisten elementtien sijaan esimerkiksi tunnelmiin, tunteisiin tai muistoihin. Karoliina myöntää kuitenkin, että Espanjassa vietetyt lapsuuden kesät tuovat omanlaisen kuvallisen kielensä hänen maalaustyyliinsä.
”Jotkut elementit, kuten kasvit kuvissani saattavat näyttää Suomesta käsin katsottuna eksoottisilta, vaikka ne eivät ole minulle tietoisia valintoja”, Karoliina selventää. ”En mieti maalausta tehdessäni yhtä maantieteellistä paikkaa, vaan kyse on enemmänkin kollaaseista, jotka liikkuvat ajan ja paikan tasoilla eri suuntiin. Lähestymistapani on tarinallinen.”
Varhaislapsuuden visuaaliset kokemukset saattavat usein jättää mieleen voimakkaan jäljen, joka muokkaa omia makumieltymyksiä ja ilmaisua pitkälle aikuisuuteen. Tietyt paikat ja tuoksut Espanjassa tai Ranskassa saattavat edelleen palautua tuoreina, kuin vasta koettuina, Karoliinan mieleen. Menneisyys tuntuu muutenkin kiehtovan Karoliinaa, ja hän kirjoitti Kuvataideakatemian kirjallisen lopputyönsäkin esikuvansa Yves Saint Laurentin käyttämästä esteettisten haamujen käsitteestä, josta tämä puhui televisiohaastattelussa lopettaessaan uransa YSL-muotitalossa 2000-luvun alussa.
Saint Laurent viittaa käsitteellä niihin vaikeasti määriteltäviin, alati pakeneviin lapsuuden visuaalisiin kokemuksiin, joita hän itse tavoitteli ja yritti vangita koko uransa ajan. Esteettisiin haamuihin tiivistyy lapsuuden taika, mutta niihin saattaa liittyä myös outoja tai uhkaavia tunnelmia. Ideoiden ja kuvien arkistoiminen on olennainen osa Karoliinan työskentelyprosessia; hän printtaa inspiroivia kuvia ja repii kirjoista ja lehdistä kiinnostavia sivuja irti. Hän pyrkii säilyttämään kaiken.
”Luova ajattelu kulkee harvoin lineaarisesti eteenpäin”, Karoliina selittää. ”On hyvä mennä välillä ajassa taaksepäin. Luotan siihen, että jos jokin idea on kerran inspiroinut minua, se saattaa joskus myöhemmin tuntua taas ajankohtaiselta.”
Ajalla on suuri vaikutus myös siihen, miltä omat teokset näyttävät Karoliinan silmissä. Uusia maalauksia hänen voi olla välillä vaikea katsoa, varsinkaan muiden ihmisten läsnäollessa. Vanhemmat teokset taas on helpompi hyväksyä. Tärkeintä Karoliinalle on kuitenkin vilpittömyys työskentelyssä.
”Uskon, että vilpittömyyden voi aistia teoksen energiasta. Maalatessa tunnistan, milloin olen rehellinen, ja toisaalta myös, milloin en ole. Sellaisia töitä en halua asettaa näytille”, Karoliina sanoo. ”Vilpittömässä maalauksessa on lataus, josta katsoja tunnistaa, että teos ei ole ollut tekijälleen yhdentekevä.”
Karoliinan teoksia on esillä seuraavan kerran elokuun lopulla Chart-messuilla Kööpenhaminassa ja keväällä 2019 yksityisnäyttelyssä Galerie Anhavassa.
