Heippa Jennifer! Kuka olet ja mitä teet?
Olen Jennifer Lipkin, taiteilija ja luovan alan opettaja, toivottavasti mentori. Taustani on arkkitehtuurin puolella, olen kulkenut sieltä tilataiteen kautta pääsääntöisesti kuvataiteeseen. Teen myös veistoksia ja joskus myös installaatioita. Tila ja paikka ovat yleensä lähtökohtana kaikelle tekemiselleni, se ehkä näkyy myös taiteessani. Niin, ja värit kiinnostaa.
Millä värillä kuvailisit itseäsi tällä hetkellä?
Värit koetaan aina suhteessa toisiinsa. Ne voivat antavaa toisilleen uuden tunteen tai karakterin. Tällä hetkellä olen tumman viininpunainen yhdistettynä taivaansiniseen. Siinä värikombossa on jotain mieltä nostattavaa ja samalla melankolista. Viininpunainen, jopa verenpunainen antaa kivan jännitteen toiselle herkemmälle värille. Se on puhutteleva värikombinaatio, millä olen ympäröinyt itseni viime aikoina.
Entä mitkä ovat kaamoksen värejä?
Minusta kaamos sisältää monta eri väriperhettä. Tulee mieleen hyvin harmoniset, maanläheiset värit. Näen kaamoksen pehmeänä, itsetutkiskelun aikana, jolloin voi ympäröidä itsensä pehmeillä asioilla, jotka tukevat omaa oloa. Minulle kaamos on oma sisäinen atmosfääri, juuri se vaaleansininen ja viininpunainen. Ylipäätään punaisen eri sävyt, punaisen yhdistäminen muihin väreihin – siinä yhdistelmässä on hehkua ja samalla jännitystä. Kolmantena sanoisin, että värit, jotka ovat lupaus keväästä ja siitä aurinkoisesta päivästä. Tykkään kaamoksesta, siinä on tietty pehmeys, lupa olla, lupa tutkiskella.
Voisiko taiteesta olla apua hämärän keskellä?
Ehdottomasti! Kaikki kulttuuri, oli se sitten visuaalista, musiikkia tai elokuvamaailmaa – mitä tahansa, mikä stimuloi. Varsinkin silloin, kun patterit ovat vähän alhaisemmalla, todennäköisesti jokin ulkoinen voi antaa energiaboostin. Taide voi toimia inspiraation lähteenä, jos vain sallii mennä taiteen mukaan ja olla läsnä. Pidän itse sellaisesta taiteesta, johon palatessa kokee aina jotain uutta ja josta voi peilata sen hetkistä tunnetilaa. Siksi olen tehnyt paljon abstraktia taidetta, jossa näkyy sisäinen maisemani tai jokin tietty aihe, mutta kuitenkin niin, että se mahdollistaa kaikille juuri sen tunnetilan tai aiheen peilaamisen, mille on milloinkin tarve.
”Taide voi toimia inspiraation lähteenä, jos vain sallii mennä taiteen mukaan ja olla läsnä.”
Teoksiasi on esillä Sugarin showroomilla loppuvuoden ajan, kertoisitko niistä?
Teokset ovat ihan varta vasten tänne tehtyjä, ikään kuin tunnetutkielmia. Tietyllä tavalla ne liittyvät kaamosaiheeseen, mutta ehkei niin kirjaimellisesti. Ne ovat atmosfäärin ja tilan luomista – tutkin koskematonta hetkeä, koskematonta tilaa tai muistoa tilasta. Sitä tunnetta, kun herää aamulla ja muistaa unen, mutta ei ihan kuitenkaan, vaan jokin vääristyy. Siinä on jotain pysyvää ja samalla liikettä. Teoksissa on myös vähän leikkaa ja liimaa -fiilistä: miten yhdistämme eri asioita. Ne ovat sisäisiä maisemia ja atmosfäärejä, liittyen muistoihini eri kaamoksen hetkistä. Samalla niissä on lupaus tulevasta tai lupaus jostain muusta.
Millaisena koet suomalaisten suhteen taiteeseen ja sen kuluttamiseen?
Taiteen kuluttaminen on mielestäni vähentynyt. Ihmiset kyllä laittavat asioita seinilleen, mutta helposti ehkä ostetaan se budjettiversio – mikä sekin on tietenkin täysin ok. Taiteilijana ajattelen, että kun joku on käyttänyt paljon aikaa ja tutkimustyötä taiteeseen, se kestää aikaa paremmin, on laadukkaampi ja sen kokemus koskettaa. Siinä on jotain selittämätöntä. Toivoisin, että se kokemus olisi kaikille.
Monella vaikuttaa myös taloudellinen puoli. Itse pyrin aina siihen, että teoksen voi ostaa osamaksulla. On paljon keinoja, joilla esimerkiksi opiskelijakin voi ostaa taidetta. Taiteen ostamista kohtaan on mielestäni liikaa ennakkoluuloja, että vain ne, joilla on taloudellista pääomaa tai tiettyä kulttuurista pääomaa, voi omistaa taidetta. Yksi osamaksu voi vastata yhtä baari-iltaa tai yhtä illallista. Kyse on siitä, mitä priorisoi. Itse olen pyrkinyt tietyllä tavalla demokratisoimaan taidetta.
Eikö taiteen kuluttaminen olisi siis kestävämpi valinta, varsinkin syksyn kulutusjuhlien keskellä?
Taiteilija laittaa aina peliin itseään, sieluaan, tutkimustyötä, käsityötä. Kaikki se kerätty ammatillinen pääoma, aika ja energia itsessään jo antaa laatuleiman. Hetken mielijohteessa valitun printin laittaa herkemmin kaappiin piiloon, kun se ei enää puhuttele tai tunnu ajankohtaiselta. Vaikka taideteos peilaisi juuri sen ajan kuvaa tai niitä värejä, mitkä juuri sillä hetkellä tuntuu kiinnostavilta, se kestää aikaa ihan toisella tavalla.
Mielikuva siitä, kenellä on oikeus kuluttaa taidetta, on monella ymmärrettävästi luokkakysymys. Mutta mitä jos pikasisustusbrändin printin sijaan säästäisi vaikka muutaman printin verran. Se on yhtäkkiä sama raha, mutta paljon kestävämpi ostos. Ja mikä ihana lahja antaa vaikka joululahjaksi. Mitä jos ei ostaisi perheenjäsenille omia lahjoja, vaan kaikille yhteiseksi yhden taideteoksen? Itse palaan aina takaisin kysymykseen, että miten haluan elää, mitä haluan tänne lisää ja millaisen maailman haluan ympärilleni rakentaa.
”Vaikka taideteos peilaisi juuri sen ajan kuvaa tai niitä värejä, mitkä juuri sillä hetkellä tuntuu kiinnostavilta, se kestää aikaa ihan toisella tavalla.”
Mitä vinkkejä antaisit taiteen hankkimiseen?
Kannattaa ihan vain pyöriä gallerioissa, jotta tulee eri taiteilijat tutuiksi. On myös taidelainaamoita ja teosvälitystä, joissa kannattaa käydä. Tutustuminen ei tarkoita, että pitäisi ostaa heti siinä hetkessä. Minulla on ollut asiakkaita, jotka ovat fiilistelleet teoksiani aikoinaan taidemyyjäisissä ja sitten monta vuotta myöhemmin ottaneet yhteyttä.
Eli laittakaa rohkeasti viestiä, sillä vaikka ei tulisikaan kauppoja, kaikki taiteilijat ilahtuvat kiinnostuksesta. Taiteilijan työ on hyvin yksinäistä ja taiteen tekeminen todella psykologista – siinä joutuu kohtaamaan itsensä ja omat pelkonsa, olla epävarman keskellä. Olemalla yhteydessä suoraan taiteilijaan ja antamalla palautetta, suhde taiteilijan ja yleisön välillä syntyy.
Ei ole olemassa oikeaa tai väärää siinä, mikä aidosti puhuttelee, vaan se on henkilökohtainen asia. Ei tarvitse ajatella, mikä on nyt trendaavaa. Rohkaisen olemaan kosketuksissa omaan intuitioon ja intuitiivisesti siihen, mikä puhuttelee. Mielestäni ei ole mitään kauniimpaa kuin se, että taiteilija on luonut intuitiostaan teoksen ja se puhuttelee toista intuitiivisesti. Nykyään usein tuntuu, että kaikki mitä teemme ja kulutamme pitäisi liittyä omaan identiteettiin. Se on raskasta, koska silloin kynnys kasvaa joka ikisessä asiassa. Taide elää ja muuttuu koko ajan, ihan niinkuin oma identiteettikin.
