Kategoriassa Koti ja perhe \\ Vastuullinen elämä

Kaikki vastuullisesta syysparvekkeen sisustamisesta

Syksyn ja arjen alkaessa kotona oleillaan taas enemmän ja pimenevistä syysilloista on ihana nauttia omalla parvekkeella. Keräsimme vastuullisen oppaan parvekkeen sisustamiseen.

Moni parvekkeella viihtyvä on sisustanut parvekkeensa jo kesän kynnyksellä, mutta syksyn pikkuhiljaa saapuessa parveketta tekee mieli ehkä uudistaa paremmin tämän vuodenajan tunnelmaan sopivaksi. Parveke on kätevä olohuoneen jatke. Päivisin se voi olla esimerkiksi hyvä kotitoimisto ja iltaisin paikka rentoutua ja nauttia vaikkapa kynttiläillallisesta. Parvekkeen sisustusvalintoja tehdessä on hyvä miettiä vastuullisuutta ja kasvien monivuotisuutta. 

Päivisin parveke voi olla esimerkiksi hyvä kotitoimisto ja iltaisin paikka rentoutua ja nauttia vaikkapa kynttiläillallisesta.

Parvekkeen second hand -sisustus

Kuten kaikessa kuluttamisessa ja ostamisessa, jo olemassa oleva tavara on aina vastuullisin valinta. Käytettyjen tavaroiden myyntialustoja on pilvin pimein, kuten monille tutut Tori.fi ja Facebookin myyntiryhmät, uudehkot käytettyjen tavaroiden ja kalusteiden verkkokaupat Mjuk ja Franckly, sekä käytettyjä Artekin design-tuotteita myyvä Artek 2nd Cycle.

Jos haluat käydä paikan päällä etsimässä löytöjä parvekkeellesi, siihen monissa kaupungeissa oivia paikkoja ovat kierrätyskeskukset, Fidan myymälät ja Punaisen Ristin Kontit. Jos löydät omaan sisustukseen sopivan kierrätetyn valaisimen, muista tarkistaa valaisimen sähköturvallinen soveltuvuus ulkokäyttöön!

Uutta mutta vastuullista

Uusia parvekekalusteita hankkiessa on hyvä tarkastella, mistä puulajista valmistettuja kalusteita on ostamassa. Ulkokalusteissa kannattaa suosia kotimaisia puulajeja: kuusta, tammea, koivua, mäntyä tai vaahteraa. Myös bambu ja rottinki ovat vaihtoehtoisesti käytettäviä kalustemateriaaleja. 

Bambu on nopeakasvuinen ja erittäin monikäyttöinen heinäkasvi. Viljelty bambu on trooppisia puulajeja kestävämpi vaihtoehto. Rottinki on köynnöskasvi, joka uusiutuu 5-7 vuodessa, näin ollen sitä on paljon nopeampi tuottaa kuin puulajeja. Suomalainen perheyritys Parolan Rottinki myy vastuullisesti ja ekologisesti tuotettuja ajattomia design-rottinkituotteita. Parolan Rottinki kertoo, että sen käyttämä rottinki kerätään aina käsin, ilman ekosysteemiä vahingoittavia koneita. Parilolan Rottingin kalusteissa käytetty rottinki kasvaa tehtaiden läheisyydessä, joten sitä ei tarvitse kuljettaa työstettäväksi kaukaa. Suurin ekoteko on toki pitkäikäisyys: oikein pidettynä rottinkikalusteet kestävät sukupolvia. 

Rottinki on köynnöskasvi, joka uusiutuu 5-7 vuodessa, näin ollen sitä on paljon nopeampi tuottaa kuin puulajeja.

Sademetsistä hakattujen puulajien käyttöön liittyy vakavia ongelmia: ihmisoikeuksien polkemista, laittomia hakkuita ja ilmastolle haitallisia riskejä. Jos haluat varmistaa onko jokin tietty puulaji haitaksi sademetsille ja ilmastolle, WWF:n koostama selkeä ja helppolukuinen opas eri puulajeista, neuvoo mitä kannattaa käyttää tai välttää. Ostaessasi tavallisesta huonekaluliikkeestä puisia kalusteita, ainoa laillisesti sertifioitu merkki on FSC-sertifikaatti.

Parvekkeelle kodikkuutta tekstiileillä

Sisustuksessa oma roolinsa on myös käytettävillä tekstiileillä. Kotimaisia vastuullisesti tuotettuja tekstiilivalmistajia on tarjolla useita.

Suomalainen perheyritys Lapuan kankurit valmistavat tekstiilejä luonnollisista raaka-aineista, kuten pellavasta ja villasta. Heille laatu, ammattitaito ja ympäristön kunnioittaminen on avainasemassa. 

Wasteless wonders on kotimainen yhden hengen yritys, joka valmistaa tekstiilejä hukkamateriaaleista. Yrityksen tuotteet ovat kaikki tilaustöinä käsin tehtyjä tekstiilejä, kuten koristetyynynpäällisiä, täkkejä ja mattoja.

Yli 50 vuotta toiminut Lennol suunnittelee ja valmistaa kotimaisia ja vastuullisia sisustustekstiilejä ja pehmusteita. Heille vastuullisuus ja kiertotalous ovat olleet tärkeässä roolissa jo yrityksen alkuajoista lähtien.

Kotimaiset syyskasvit

Jokainen parveke saadaan loistamaan kaudesta ja ilmansuunnasta huolimatta. Monet kasvit tuovat iloa parvekkeella vielä pitkälle syksyyn. Valitsemalla pitkäkestoisia kasveja vähennät kasvihävikkiä. Kun taas kaipaat sesonkiin sopivia värikkäitä kasveja tai kukkia, valitse vastuullisemmin kasvatettuja, mieluiten kotimaisia kasveja.

”Sirkkalehdellä merkitty kasvi on vastuullisempi valinta ympäri vuoden.”

Kauppapuutarhaliiton viestinnän asiantuntija Laura Kanerva kehottaa suosimaan kotimaisia kasveja, jotka tunnistaa Sirkkalehtimerkistä.

“Kasveista kestävä vaihtoehto omalle parvekkeelle ovat ehdottomasti ihanat kotimaiset syyskukat kuten esimerkiksi pallokrysanteemi, syklaami ja lankaköynnös. Nämä helppohoitoiset kasvit ilahduttavat parvekkeella pitkälle syksyyn. Kotimaiset kasvit tunnistaa aina Sirkkalehtimerkistä. Sirkkalehdellä merkitty kasvi on vastuullinen valinta ympäri vuoden. Merkkiä käyttävät yritykset huomioivat viljelyssään niin ympäristöä kuin sosiaalista vastuuta.

Kasvien valinnassa kannatta yleensä huomioida sijainti ja valonmäärä. Oikealle paikalle sijoitettu kasvi kestää kauemmin. Esimerkiksi pallokrysanteemi viihtyy valoisassa ja viileässä, joten sitä ei kannata sijoittaa parvekkeen kuumimpaan paikkaan. Syklaami ei myöskään viihdy paahteisessa paikassa, mutta kaipaa valoa. Syklaami kannattaa sijoittaa suojaiseen paikkaan, jotta sen kukat ja lehdet eivät kastu syyssateessa.

Tällä hetkellä syksy näyttää lämpimältä, joten jo parvekkeella olevia kasveja ei kannata heittää pois, vaan niitä kannattaa hoitaa niin kauan kuin ne jaksavat kukkia. Monet kesäkukat kestävät viileneviä öitä. Elämänsä lopussa olevat kesäkukat voi korvata kotimaisilla syyskukilla. Uusi kasvi herättää istutuksen eloon ja antaa sille ryhtiä.”

Parvekekasvien monipuolisuus ja monivuotisuus

Listasimme lisäksi muutamia kasvilajeja, mitä kannattaa suosia uusia parvekesuunnitelmia tehdessä. Näillä vinkeillä säästät kukkarosi lisäksi turhaa kasvihävikkiä. 

Hedelmäpuut

Pienikokoiset eli kääpöivät hedelmäpuut ovat ilo parvekkeella, sillä loppukesästä niistä saa pienen sadon ja syksyn mittaan parvekkeen vehreys muuttuu kauniiksi ruskan väreiksi. Hedelmäpuita ei siis tarvitse tuoda talveksi sisälle, vaan ne talvehtivat parvekkeella hyvin eristetyissä kasvatusruukuissa.

Monivuotiset yrtit

Minttu, ruohosipuli, lipstikka ja Etelä-Suomessa myös laventeli ovat monivuotisia yrttejä, joita voi käyttää ruoanlaitossa ympäri vuoden. Kylmien säiden tultua voit jättää yrtit talvehtimaan parvekkeellesi kasvatusastioissa. Sisälle kasvilampun alle voit tuoda esimerkiksi rosmariinin ja rakuunan.

Syötävät kukat

Yrttien lisäksi myös joitakin kukkia voi syödä. Kukkaloiston lisäksi ne ovat hauskoja koristeita jälkiruokien ja leivonnaisten päällä. Muutamia esimerkkejä syötävistä kukista, jotka kukkivat vielä syksyllä ovat orvokki, kehäkukka ja krassit. Nämä kukat eivät ole monivuotisia, mutta syksyn tultua niistä voi kerätä siemenet ja laittaa kasvamaan taas keväällä uudestaan.

Pienet havukasvit

Syyskasveina voi istuttaa termoruukkuun esimerkiksi kuusen. Kesällä se on väriltään kivan vihreä koristekuusi ja joulun aikaan sen voi koristella valoilla ja koristeilla. Vuosittaisen leikkauksen avulla saat iloksesi havukasvin, joka ei kasva liian suureksi parvekkeellasi.

Mehikasvit

Luontainen kasvupaikka mehikasveille on aurinkoinen ja kuiva, mutta ne menestyvät kaikilla parvekkeilla. Mehikasvit ovat minimalistinen ja helppohoitoinen valinta. Kuivuutta sietävänä ne sopivat myös laiskemmallekin kastelijalle. Mehikasveja on monenmuotoisia, joten niistä saa monenlaisia kauniita ruukkuistutuksia.

Hedelmäpuut ovat ilo parvekkeella, sillä loppukesästä niistä saa pienen sadon ja syksyn mittaan parvekkeen vehreys muuttuu kauniiksi ruskan väreiksi.

PS. Tiesitkö, että syksy on parasta monivuotisten kasvien istutusaikaa? Syksyisin ulkona ei ole enää niin kuuma ja ilmassa on tarpeeksi kosteutta. Kasvit ehtivät hyvin juurtumaan ennen talvea ja keväällä lähtevät taas uuteen kasvuun, jolloin niistä tulee monivuotinen ilo kasvattajalle.

Lähteet

Artek 2nd Cycle | Mjuk | Franckly | Kierrätyskeskus | Fida | Punaisen Ristin Kontti | Parolan rottinki | WWF Opas kodin puuostoksiin | WWF metsänhoito-opas | Lapuan Kankurit | Wastless Wonders | Kauniisti Kotimainen |

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.