Sain inspiraation lasagneen sunnuntaina tutkiessani, minkä aineisten parasta ennen päivä alkoi lähestyä. Jäljellä oli sopivasti vihanneksia kasvisragun pohjaksi, joten hyvin hauduteltu kasvislasagne alkoi piirtyä mieleen. Sunnuntai on ihana päivä kokata rauhassa ja valmistella samalla alkuviikon ruokia.
Lasagne on parhaimmillaan seuraavana päivänä, joten mikä parempaa kuin skipata maanantain ruokapaniikki ja nautiskella edellisen päivän huolella tehtyä ruokaa.
Kasvisversiossa tomaattikastikkeen joukkoon voi heittää kaikki nahistumisvaarassa olevat juurekset. Tomaattimurska ja linssit löytyvät useimmiten kuivakaapista ja mausteitakin voi varioida omaan makuun sopivaksi. Kuivatut sienet tuovat umamista makua ruokaan, mutta resepti onnistuu hyvin ilman sieniäkin. Tärkeintä on maistaa sekä tomaattikastiketta että valkokastiketta ennen lasagnen kokoamista, ja säädellä suolan määrää omaan makuun sopivaksi. Reseptissä olevien kasvisten kirjoa voi vaihdella, kunhan määrä pysyy suunnilleen samana. Tämä resepti on gluteeniton ja vegaaninen, mutta lasagnen voi yhtä lailla tehdä tavallisista lasagnelevyistä ja pinnalle lisätä halutessaan vaikka luomuvuohenjuustoa.

Kasvisragu eli tomaattikastike
Suolaa
Öljyä paistamiseen
Valkokastike
5 dl kasvijuomaa
2 rkl kaurajauhoja (rai vehnäjauho)
2 rkl margariinia
Ripaus muskottipähkinää (valinnainen)
2 rkl oluthiivahiutaleita (voi korvata juustoraasteella)
1 tl suolaa
Lisäksi

Valmistusohje
1. Aloita kasvisragun tekeminen pilkkomalla sipuli ja valkosipuli silpuksi ja loput vihannekset pieniksi, n. 0,5-1 cm kuutioiksi. Laita paistinpannu liedelle kuumenemaan, lisää rypsi- tai oliiviöljyä 2 rkl. Kuullota sipuleita keskilämmöllä muutama minuutti ja lisää sitten loput vihannekset erissä ja freesaa n. 15 min välillä sekoittaen.
2. Lisää pannulle tomaattipyre sekä kuivatut yritit ja pippuri. Voit hyvuin käyttää omia lempimausteita, mitä kaapeista löytyy. Kypsennä tomaattipyrettä viitisen minuuttia ja lisää sitten tomaattimurska, vesi ja kasvisliemikuutio. Odota kunnes kastike alkaa uudelleen kuplia ja lisää joukkoon linssit ja kuivatut sienet sekä viinietikka tai sitruunamehua. Käännä hella miedolle lämmölle ja jätä hautumaan. Lisää tarvittaessa vettä hauduttamisen välillä, sillä linssit ja kuivatut sienet imevät helposti enemmänkin nestettä. Maista kastiketta välillä ja lisää tarvittaessa vielä suolaa.
3. Aloita valkokastikkeen valmistaminen sulattamalla margariini kattilassa. Lisää kaurajauho (tai vehnäjauho, jos et tee gluteenitonta versiota). Sekoita vispilällä huolellisesti muutama minuutti. Lisää kasvijuoma kattilaan vähitellen koko ajan sekoittaen. Hämmennä kastiketta jatkuvasti ja odota kunnes alkaa kuplia ja sakeutua. Käännä levy miedolle lämmölle ja mausta. Maista kastiketta sen jälkeen kun olet lisännyt ravintohiivahiutaleet (tai juustoraasteen) ja tariksta suola. Lisää vasta sen jälkeen suolaa maun mukaan.
4. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kokoa lasagne kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Lisää pohjalle tomaattikastiketta ja sen päälle kerros lasagnelevyjä. Lusikoi pastalevyjen päälle ohuehko kerros valkokastiketta ja sen jälkeen runsas kerros tomaattikastiketta. Aloita kierros uudestaan lasagnelevyistä ja toista kunnes vuoka on täynnä. Päällimmäiseksi kerrokseksi tulee tomaattikastike. Raasta juustoraaste ja ripottele se lopuksi lasagnen pinnalle. Laita vuoka uuniin ja paista 30-40 min.
Anna lasagnen vetäytyä hetki ennen ruokailua. Tunnelmallisia kokkaushetkiä!