Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

Lisää makua arkeen – sugarilaisten vinkit maustamiseen

Ruokakassin hinnan noustessa käännymme yhä useammin jo kaapista löytyvien tarpeiden puoleen ja mietimme, kuinka kotitekoisista aterioista saisi enemmän irti.

Maustehyllyltä hankintoja voi tehdä verrattain edullisesti, parin euron hintaan. Koska kuivatavarasta riittää iloa pitkään käyttöön ja avattu purkki säilyy kuukausikaupalla, on mausteisiin satsaaminen lompakkoystävällinen tapa tuoda vaihtelua lautaselle.

Sekä lämpimiin aterioihin että välipaloihin saa kivaa piristystä ja pientä yllätysmomenttia mielenkiintoisella mausteiden käytöllä. Ruuan maittavaksi ja samalla vähän värikkäämmäksi maustamisesta on muutakin hyötyä kuin ruuanlaittorutiinien rikkominen. Kun makuaistille tarjotaan monotonisen paletin sijaan toisiaan tukevia ja täyteläistäviä makuja, tuo ruoka varmemmin tyytyväisen olon.

Tässä jutussa vinkkaamme, millaisia makuja maustamisessa kannattaa yhdistellä, jotta ruoka jalostuu uudelle tasolle.

Fenkoli

Fenkoli on välimeren keittiössä suosittu, hieman anista muistuttava mauste. Se soveltuu raikkautensa puolesta muun muassa lohen seuraksi tai vaikkapa sardiinipastaan. Jännittävä makuyhdistelmä syntyy myös veriappelsiinin ja fenkolin välille. Fenkolinsiemenet käyvät erinomaisesti leipien kuten näkkäreiden mausteeksi.

Testaa: Urtekram Fenkolinsiemen

Chili

Chili antaa potkua ruokaan kuin ruokaan, mutta sen avulla pystyy tuomaan myös makeiden hedelmien ja suklaisten herkkujen kylkeen kiinnostavaa kipinää. Muun muassa mango, suklaa ja kaakao saavat sopivaa terää chilin tulisuudesta. Chiliä voi käyttää monessa muodossa: tuoreena, hiutaleina, jauheena, tahnana tai mausteöljynä. Leivontaan ja jälkiruokiin sekä hedelmäpohjaisiin salsoihin sopii parhaiten tuore chili. Ateriaan tulevan valkosipulin puolestaan voi kuullottaa chiliöljyssä, jolloin ruokaan ei tarvitse välttämättä lisätä chiliä enää toistamiseen.

Testaa: Urtekram chilihiutale

Kaneli

Kaneli käy paljon muuhunkin kuin kanelipulliin! Sillä on paikkansa esimerkiksi marokkolaisissa, intialaisissa ja nepalilaisissa reseptissä, joihin kaneli tuo lämpimän hehkun. Aito kaneli, jota ceyloninkaneliksi kutsutaan, on maultaan hyvin aromaattinen. Se sopii vaikkapa palak paneer -ruokaan pinaatin ja juuston kaveriksi, sekä tonnikalapastaan. Kanelilla maustuvat myös nepalilaisen katukeittiön suosikit, momo-nyytit.

Testaa: Urtekram jauhettu ceyloninkaneli

Katajanmarjat

Intensiivisen makuiset katajanmarjat toimivat muun muassa kalaruokien kyljessä ja erilaisissa viini- tai olutpohjaisissa marinadeissa. Kaalikin tykkää katajanmarjasta. Drinkeissä katajanmarjan voi parittaa ginin kanssa. Ne kuuluvat olennaisesti myös syksyn satokauteen, jolloin sienet, puolukat ja punajuuri etsivät sekaansa lisäsävyä. Käytetään murskattuna tai sellaisenaan ennen valmiin kastikkeen siivilöintiä.

Testaa: Urtekram katajanmarja

Kurkuma

Kurkuma soveltuu monenlaiseen maustamiseen, kuten piristämään muutoin tavanomaisia lisukkeita. Riisi saa paitsi väriä, myös mausteisuutta kun se keitetään kasvisliemikuution kanssa ja sekaan lisätään hyppysellinen kurkumaa. Lisäksi kurkuma on omiaan kirvoittamaan makunystyröitä curryn kaverina. Juomissakin sitä voi käyttää inkiväärin tapaan, jolloin jauheen sijasta kannattaa valita tuore kurkema. Kokeile porkkanan parina vihermehuissa ja smoothieissa tai kotitekoisen kurkamalaten valmistuksessa.

Testaa: Urtekram kurkuma

Lakritsi

Makean makuinen lakritsijuurijauhe sopii esimerkiksi vadelman ja suklaan sekaan niin juomissa, jälkiruuissa kuin jäätelössä. Jauhetta sopii myös sirotella vaniljapullan päälle, jolloin se terävöittää maultaan muuten hyvin pehmeän leivonnaisen. Rohkea testaa lakritsikastiketta sinihomejuuston kanssa. Mikäli sokeri ei sovi ruokavalioon, saa lakritsijauheella tuotua ruokiin karamellimaista makeutta luonnollisesti. Urtekramin sokerittoman jauheen makeus on peräisin lakritsijuuren glykyrritsiinistä, eikä tuote sisällä mitään lisättyä.

Testaa: Urtekram lakritsijuuri

Matcha

Vihreä matcha-teejauhe on maultaan hivenen karvas ja makeaan taipuva. Teekupin lisäksi matcha-jauhetta voi kumota vaikkapa brownie-taikinan sekaan. Erityisen hyvin vihreä teen maku toimii kookosta tai mantelia sisältävien makeiden leivonnaisten osana. Matcha on myös tyypillinen makuvaihtoehto japanilaisissa mochi-riisikakuissa. Toki matchalla saa eksoottista ulottuvuutta vaatimattomaan jäätelö- tai jogurttiannokseenkin – riittää kun sirottelee jauhetta päälle.

Testaa: Urtekram Matcha Green Tea Powder

Tahini

Vaikka seesaminsiemenistä tehty tahini onkin monelle tuttu leivänpäällinen, dippi ja monipuolinen lisuke esimerkiksi salaattien seurana, toimii tahna upeasti mausteena myös pataruuissa ja makeassa leivonnassa. Parhaiten tahinista saa maut irtoamaan, kun sen käyttää öljyssä pannulla ennen muiden mausteiden joukkoon lisäämistä. Tahinin suolatonta versiota voi kokeilla esimerkiksi banaanin ja suklaan kera keksitaikinassa, johon se antaa pähkinäisen makuvivahteen ja suussasulavaa kosteutta.

Testaa: Urtekram tahini seesamitahna, suolaton

Umami

Suola on tehokkaasti ruuan ominaisia makuja korostava mutta monen ruokavaliossa välttämisen arvoinen mauste, jonka voi korvata ruokaa täyteläistävällä umamilla. Ruuanlaitossa täyteläistä makua saadaan muun muassa lihasta, mutta umamisilla, kasvipohjaisilla raaka-aineilla ruokiin taiotaan samaa syvyyttä lihattomasti. Umamiliemikuutiota voi käyttää korvaamaan liha- ja kasvislientä ihan sellaisenaan esimerkiksi keitoissa ja kastikkeissa.

Testaa: Urtekram umamiliemikuutio

Maustemix

Valmiit maustesekoitukset ovat hyvä apukeino arjen maustamiseen kun aika on kortilla tai inspiraatio vähissä. Urtekramin Spice Mix-sekoitukset tekevät mausteiden yhdistämisestä vaivatonta, sillä koko makukimara tulee yhdestä purkista. Pizza Spice -seos koostuu kuudesta eri yrtistä, ja sitä voidaan käyttää pizzan lisäksi myös muuhun italialaishenkiseen ruuanlaittoon. Pasta Spice -mausteseos taas on omiaan pasta-annosten, keittojen ja muiden tomaattikastiketta hyödyntävien ruokien tuunaamisessa. Asian Spice Mix puolestaan käy mainiosti muun muassa wokkeihin, curry-ruokiin ja muihin kookosmaidon ympärille rakennettuihin aasialaisiin ruokiin. Arkiaamun omelettikin piristyy näillä valmiilla maustekomboilla.

Testaa: Urtekram Pizza, Pasta ja Asian Spice Mix

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.