Kategoriassa Juttusarjat \\ Luomukaapilla

Luomukaapilla: Iisa Pajula

Iisa Pajula, kolmatta soololevyään tekevä artisti, luottaa suomalaisiin muotisuunnittelijoihin ja yrittää pysytellä erossa ylimääräisestä tavarasta. Iisa Pajula kuvailee uuden albuminsa soundia: ”Tästä on tulossa ihan rehellinen pop-levy. Minulla ei enää ole samanlaista tarvetta rajata musiikillista tyyliäni tai todistella mitään, kuin ehkä joskus aikaisemmin oli.”

Alunperin Regina-yhtyeestä tunnetuksi tullut Iisa Pajula on ehtinyt tehdä jo kaksi soololevyä, mutta hänet yhdistettiin pitkään Reginalle leimalliseen elektropoppiin. Iisa koki musiikillisen lokeroinnin häiritseväksi ja pyrki aluksi tekemään voimakasta pesäeroa tänä vuonna virallisesti hajonneen Reginan elektroniseen äänimaailmaan. Edellisestä levystä tulikin mahdollisimman orgaaninen, luomu ja bändivetoinen. Nyt Iisa haluaa kuitenkin suoda itselleen taas mahdollisimman suuren vapauden uudistua kokeilemalla. Uuden levy-yhtiön ja tuottajan kanssa syntyvästä kolmannesta albumista on tulossa Iisan tähän mennessä pophenkisin.

Sugar Helsinki Luomukaapilla Iisa Pajula

Albumia on työstetty jo pidempään, mutta matkalle on mahtunut paljon yrityksiä ja erehdyksiä, niin kuin luovassa työssä yleensä. Oli tärkeää antaa prosessille tarpeeksi aikaa ja kuulostella rauhassa, mitä oli tulossa. Nyt Iisa on kiitollinen siitä, ettei hoppuillut uuden musiikin julkaisemisen kanssa. Albumi tulee ulos loppuvuodesta ja Iisa palasi esiintymislavoille bändinsä kanssa jo tänä keväänä puolen vuoden keikkatauon jälkeen.

”Hiljaiselo on kääntynyt taas uudeksi ympyrän aloitukseksi”, Iisa sanoo. ”Se on minulle luontainen ja ominainen paikka olla. Mitä enemmän on puhdasta pöytää, sen enemmän nautin. Se on haastavaa, mutta samaan aikaan kaikki on mahdollista.”

Muutoksen tilasta nauttiminen ja epävarmuuden sietokyky lienevät melkeinpä edellytyksiä ammattimuusikolle. Iisa toteaa, että Suomen musiikkikenttä on ongelmallisella tavalla järjestäytynyt: on jättimenestyjiä, joille suurin osa taloudellisista voitoista ohjautuu, ja sitten kaikki muut. Musiikkibisneksen ansaintamallit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet täysin. Samaan aikaan Iisa kuitenkin nauttii omasta asemastaan hiukan syrjässä valtavirran musiikista ja iloitsee myös alalle tulevista nuorista, inspiroivista tekijöistä.

”Musabisnes on helppo ala katkeroitua, mutta olen itse tietoisesti tehnyt päätöksen, etten aio lähteä sille tielle”, Iisa toteaa. ”Siinä vaiheessa pitää sitten vain keksiä muuta tekemistä.”

Millainen ruokafilosofiasi on?

Olen ollut melkein 20 vuotta kasvissyöjä, mutta syön satunnaisesti kalaa ja kananmunia. Alkuaikoina minun oli vaikea löytää tasapainoa ruokavaliossani ja tuntui, etten saanut tarpeeksi proteiineja. Pikkuhiljaa olen oppinut hahmottamaan paremmin, miten kehoni reagoi mihinkin. Viimeisen vuoden aikana maitotuotteetkin ovat alkaneet tippua pois. Ennen halusin kahviini aina maitoa, mutta nykyään sekin tuntuu pahalta.

Luomukaapilla Iisa Pajula Regina

Mitkä ovat luottoruokiasi arkena?

Teen usein kaurapuuroa chiasiemenillä. Syön paljon pähkinöitä, koska pavut ja linssit eivät sovi vatsalleni kovinkaan hyvin. Olen aina syönyt paljon hedelmiä. Kaurajuoma on tärkeä osa ruokavaliotani, koska olen edelleen vähän sellainen kahvikissa. Vähän aikaa sitten löysin Härkiksen ruokavaliooni. Pärjään itse pitkälti salaatti- ja keittolinjalla, mutta lapsille laitan aina kunnon lämmintä ruokaa. Lapsillekin maistuvat kasvisreseptit ovat kullanarvoisia!

Reginan Iisa

Näkyykö vastuullisuus vaatekaapissasi?

En shoppaile hirveästi ja olen fiiliksissä siitä, jos saan lainata jostain vaatteita. Olen aina käyttänyt paljon suomalaisia designereita ja minulla on tuttavalliset suhteet muutamiin luottosuunnittelijoihin, joilta käyn aina lainaamassa vaatteita. Viime aikoina olen käyttänyt paljon R/H:ta ja Juslin Maunulaa. Kaikki voittavat siinä: minä saan kivoja vaatteita ja taho, jolta lainaan, saa näkyvyyttä. Ostan mieluummin laadukkaampaa ja harkiten, vaikka en olekaan mikään pyhimys – välillä saatan käydä vaikka Monkissa. Minulla on yleisesti ottaen sellainen kama-angsti, että haluaisin pysytellä erosta ylimääräisestä tavarasta.

Iisa Pajula haastattelu

Millaisia kauneusrutiineja sinulla on?

Hoidan ihoani paljon. Olen teini-iästä asti putsannut aina ihoani tunnollisesti, kuorinut ja käyttänyt naamioita. Kaikki ihonhoitotuotteeni ovat luonnonkosmetiikkaa. Öljyt ovat juttuni niin kosmetiikassa kuin ruoanlaitossakin; laitan niitä kasvoille, hiuksiin ja ruokaan. Käytän kaikenlaisia öljyjä kookosöljystä jojoba-, makadamia- ja arganöljyyn.  Kosteutan ihoani ahkerasti ja juon aina paljon vettä.

Iisa haastattelu luonnonkosmetiikka

Mitkä ovat suosikkituotteitasi?

Dr. Hauschkan ruusuvoidetta olen viimeisen kymmenen vuoden ajan laittanut kasvoilleni joka ikinen aamu. Pidän Madaran tuotteista, esimerkiksi hedelmähappokuorinnasta, joka sopii hyvin hiukan couperoottiselle iholleni. Madaran Pihlaja-vartalovoi on ihanan kermainen ja kosteuttava. Providan avokadovoide on suosikkini käsivoiteista.

Regina Iisa

Miten hoidat hiuksiasi?

Aiemmin hiustuotteenikin olivat enemmän luonnonkosmetiikkaa, mutta blondasin vuodenvaihteessa hiukseni ja nyt joudun käyttämään niihin erilaisia synteettisiä värimaskeja. Kosteutan hiuksiani kyllä edelleen kookosöljyllä ja käytän Madaran shampoota ja hoitoainetta. Seuraavaksi aion tutkia, mitä kaikkea luonnokosmetiikassa on tarjolla blondatuille hiuksille!

IISA R/H

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.