Jos sadekuuro yllättää tai haluat hetkeksi karkuun auringon kuumaa paahdetta, pujahda Helsingin museoiden ja gallerioiden viilentävään syliin. Stadin taidemaailmassa tapahtuu tänä kesänä vaikka mitä ja tarjolla on runsaasti tilaisuuksia tutustua niin kansainvälisesti merkittävien kuin kotimaistenkin taiteilijoiden tuotantoon. Näitä Sugar-approved näyttelyitä et halua missata:
Alice Neel Ateneumissa
Amerikkalainen maalari Alice Neel oli todellinen voimanainen ja esikuva: hän paitsi toimi 1900-luvun alussa naiskuvataiteilijoiden pioneerina aikana, jolloin kuvataidekenttä oli miesten hallitsema, myös kulki ilmaisussaan aina rohkeasti omia polkujaan, kieltäytyen seuraamasta ajan muotivirtauksia. Neel saikin taidemaailmassa tunnustusta vasta uransa loppuvaiheilla 1970-luvulla. Hän ikuisti omintakeisella tyylillään muun muassa naisasia-aktivisteja ja Andy Warholin kaltaisia supertähtiä. Neelin voimakkaat, kaunistelemattomat muotokuvamaalaukset ovat nyt ensi kertaa esillä suomessa.
Missä: Ateneum, Kaivokatu 2
Milloin: 10.6. – 2.10.
Taneli Eskola Suomen valokuvataiteen museossa
Jos ranskalaisen Henri Cartier-Bressonin runolliset valokuvat vetoavat sinuun, kannattaa ehdottomasti katsastaa suomalaisen Taneli Eskolan tuotanto. Eskola on ikuistanut taiturimaisesti ihmisiä, luontoa ja kaupunkikuvia 1970-luvulta lähtien ja Suomen valokuvataiteen museossa on kesän aikana esillä laaja valikoima hänen tuotantoaan. Eskolan haikean kauniit kuvat onnistuvat välittämään jotain olennaista hetkessä ohi kiitävän suomalaisen kesän tunnelmasta.
Missä: Suomen valokuvataiteen museo, Tallberginkatu 1
Milloin: 14.8. saakka
Ai Weiwei Galerie Forsblomissa
Etkö saanut tarpeeksesi Ai Weiwein unenomaisista installaatioista ja poliittisesti latautuneista veistoksista HAM:in laajassa näyttelyssä vuoden alussa? Ai Weiwei tarjoilee koko kesän ajan Galerie Forsblomissa poptaide-vaikutteilla höystettyä yhteiskunnallista kritiikkiä. Maailman vaikutusvaltaisimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuva kiinalainen Ai Weiwei työstää teoksensa monipuolisista, usein kierrätetyistä materiaaleista. Galerie Forsblomin näyttelyssä on esillä hänen aivan uusimpia teoksiaan: silkkipaperista ja bambusta valmistettuja valtavia leijoja.
Missä: Galerie Forsblom, Lönnrotinkatu 5
Milloin: 21.8. saakka