Kun Edem Agbekey-Taylor oli kymmenvuotias, hänen äitinsä joutui myymään kaikki korunsa pystyäkseen maksamaan tyttärensä koulumaksut. Nykyään Edemin perustama luonnonkosmetiikkayritys Inkuto työllistää yli 60 leskinaista hänen kotimaassaan Ghanassa. Edem kertoo Sugarille, miksi juuri naisten voimaannuttaminen ja kouluttaminen on elintärkeää.
”Me afrikkalaiset aina jaamme omastamme”, sanoo Edem Agbekey-Taylor. Sama jakamisen ja yhteisöllisyyden filosofia on alusta asti ollut hänen perustamansa kosmetiikkamerkin taustalla. Inkuto Cosmetics syntyi vahingossa tapahtumaketjun seurauksena, joka aluksi vaikutti epäonniselta, mutta osoittautui myöhemmin onnekkaaksi – ja kuulostaa aivan elokuvan juonelta.
Yksitoista vuotta sitten Edem oli juuri muuttanut Ghanasta Suomeen jatkaakseen täällä insinöörin opintojaan, kun hän tapasi tulevan aviomiehensä, rakastui ja meni tämän kanssa naimisiin. Kuuden kuukauden sisällä Edem oli raskaana. Synnytyksen jälkeen eteen tuli kuitenkin hankaluuksia: Edemin tyttärellä oli paha iho-ongelma. Lapsen iho oli kauttaaltaan niin kuiva, että se meni rypyille, halkeili ja hilseili. Neuvolassa ohjeistettiin käyttämään hoitavaa salvaa ja vastasynnyttänyt nuoripari lähetettiin kotiin.
”Äitini soitti onnitellakseen minua, jolloin kerroin hänelle tyttäreni tilanteesta”, Edem sanoo. ”Me uskomme reinkarnaatioon. Ajattelemme, että kuoleman jälkeen keho hajoaa, mutta sielu voi jatkaa elämäänsä uudessa ruumiissa. Sanoin äidilleni epäileväni, että minulla on täällä vanha nainen; vauvan iho kun oli niin ryppyinen ja hänellä oli vain yksi hammas suussaan.”
Äiti lähetti Edemille Ghanasta perinteistä afrikkalaista mustasaippuaa sekä sheavoita ja kehotti hoitamaan lapsen ihoa niillä. Seuraavalla tarkastuskäynnillä neuvolan työntekijä huudahti yllättyneenä nähdessään Edemin tyttären ja kysyi, mitä tämän iholle oli tapahtunut. Aluksi Edem oli itkun partaalla, sillä hän pelkäsi tehneensä jotain väärin, mutta yllätys olikin positiivinen. Mustasaippuan ja sheavoin avulla iho oli parantunut täysin. Neuvolan työntekijä ei ollut koskaan kuullutkaan aineista, mutta oli niin vaikuttunut tuloksista, että pyysi Edemiltä lupaa välittää tämän yhteystiedot eteenpäin muille äideille, joiden lapset kärsivät samanlaisista iho-ongelmista.
”Sillä tavalla sain bisnes-ideani”, Edem nauraa. ”Äkkiä lamppu syttyi päässäni.”
Edem perusti Inkuto Cosmeticsin ja ryhtyi myymään mustasaippuaa ja sheavoita, joita hänen äitinsä yhdessä muutaman muun naisen kanssa valmisti Ghanassa ja lähetti Suomeen. Vuosien varrella yrityksen kestävien ja eettisten kosmetiikkatuotteiden kirjo on kasvanut ja Inkuto työllistää nykyään 65 ghanalaista naista, joista suurin osa on leskiä. Naisten voimaannuttaminen kotimaassa on Edemille ensiarvoisen tärkeää.
”Jos kouluttaa naisia, voi samalla kouluttaa kokonaisen kylän tai valtion”, Edem sanoo. ”Naiset eivät pidä asioita omana tietonaan, vaan levittävät informaatiota ja jakavat kaiken ystäviensä kanssa.”
”En usko hyväntekeväisyyteen, sillä se ei ole koskaan toiminut meillä”, Edem jatkaa ja selventää asiaa esimerkin kautta: ”Jos opetat jonkun kalastamaan, hän on aina ilahtunut saadessaan kalan, olipa se minkä kokoinen tahansa. Mutta jos kalastat hänen puolestaan ja jonain päivänä saalis onkin pienempi kuin edelliset, hän ei osaa enää arvostaa sitä.”
Tarjoamalla naisille töitä Edem tarjoaa heille itse asiassa vapautta. Ghanassa naisten, erityisesti leskien, asema on heikko, sillä yleensä mies hankkii perheissä toimeentulon ja näin ollen vaimot ovat usein taloudellisesti täysin riippuvaisia heistä. Ghanalaisessa kulttuurissa yleinen polygamia eli moniavioisuus mutkistaa tilannetta entisestään. Jos aviomies menehtyy tai alkaa suosia toista vaimoa, nainen jää tyhjän päälle.
”Kasvoin itse moniavioisessa kodissa”, Edem kertoo. ”Olin aluksi isäni suosikki, mutta kun olin noin kymmenenvuotias, hän löysi uuden vaimon ja kaikki muuttui. Uudella äitipuolellani oli äkkiä kaikki sananvalta perheessämme ja hän oli sitä mieltä, että minun kouluttamiseni olisi ajan ja rahan haaskausta, koska olen nainen. Äkkiä isäni ei enää kuunnellutkaan minua. Se ei ollut helppoa, eikä minulla ollut ketään, jolle puhua asiasta. Oli pakko vain sopeutua.”
Äitinsä avulla Edem pystyi jatkamaan koulunkäyntiä – hän eli kouluruoalla ja äiti myi kaikki korunsa, jotta tytär voisi suorittaa loppukokeisiin vaadittavat maksut.
”Kun muutin Suomeen ja tilaisuus muiden auttamiseen tuli eteeni, sanoin itselleni: jos oma äitini pystyi tekemään minusta sen, kuka olen tänä päivänä, toisen naisen voimaannuttaminen on tärkeintä, mitä minä voin tehdä”, Edem kertoo.
Tänä syksynä Edem matkusti takaisin kotiin hautaamaan isänsä. Ennen tämän kuolemaa he olivat ehtineet tehdä sovinnon. Edem oli isän pyynnöstä käynyt muutamaa kuukautta aiemmin lyhyellä vierailulla Ghanassa, jonka aikana he olivat keskustelleet paljon.
”Kerroin isälle avoimesti, että se, mitä hän teki, on vaikuttanut minun elämääni paljon”, Edem sanoo. ”Isäni sanoi, että ne tapahtumat ovat menneisyydessä, eikä minun pitäisi antaa niiden vaikuttaa enää itseeni. Meidän kulttuurissamme vanhempia kunnioitetaan, eivätkä he koskaan sano suoraan anteeksi, mutta se oli isäni tapa pyytää anteeksi. Minulla on vain yksi isä ja hän tulee aina olemaan isäni, vaikka emme olleetkaan samaa mieltä kaikesta.”
Miten pysyt positiivisena vaikeissa elämäntilanteissa?
Välillä tulee hetkiä, kun elämä iskee maahan. Silloin pitää kysyä itseltään, aikooko jäädä makaamaan ja luovuttaa, vai pudisteleeko pölyt itsestään, nousee ja jatkaa kävelemistä. Joskus vaikeuksia lähetetään tiellesi vahvistamaan sinua. Hankalina hetkinä muistutan itseäni siitä, että kaikilla ei ole niitä asioita, joita minulla on, joten minun täytyy hyödyntää ne mahdollisimman hyvin.
Mistä olet saanut rohkeutta tehdä suuria päätöksiä elämässäsi?
Joskus asioiden pohtiminen liikaa vain viivyttää eteenpäin pääsemistä. Mahdollisuudet tulevat eteen yllättäen ja niihin pitää tarttua nopeasti. Minä vain teen asioita ja otan riskejä. Esimerkiksi tullessani Suomeen minulla ei oikeastaan ollut lainkaan aikaa ajatella tai valmistautua, ennen kuin asiat tapahtuivat.
Tuntuuko Suomi kodilta?
Kyllä, mutta koen samalla olevani jonkinlaisessa välitilassa. Nykyään kun käyn kotonani Ghanassa, kaikki sisarukseni sanovat, että olen muuttunut. En käyttäydy enää samalla tavalla kuin he, mutta toisaalta en käyttäydy myöskään täysin samalla tavalla kuin suomalaiset. Jos en ole ghanalainen enkä suomalainen, niin kuka oikein olen? Jään paitsi paljosta, kun olen täällä ja sillä aikaa kotimaassa läheiseni jatkavat omaa elämäänsä eteenpäin. Mutta sellaista on elämä – sen kuuluukin olla dynaamista, ei staattista.
Mitä haluaisit tuoda ghanalaisesta kulttuurista Suomeen?
Suomi on kaunis pieni maa, mutta jotkut ihmiset täällä ovat hyvin individualistisia ja pitävät tiukasti kiinni omistamistaan asioista. Omassa kotimaassani on tapana, että kaikki jaetaan. Olisi hienoa, jos saisimme tänne samanlaista yhteisöllisyyttä.
Kuka inspiroi sinua?
Jumala. Hänestä saan voimaa. Koen, että Pyhä Henki on kanssani koko ajan.
