Hyvät tyypit \\ Naiset joita ihailemme \\ Ura

Naiset, joita
ihailemme:
Viola Virtamo

Juuri ensimmäisen keittokirjansa julkaissut Viola Virtamo kokkaa joka päivä ruokaa äidilleen sekä isälleen. Vasta 21-vuotiaan Violan mielestä luovalla alalla on tärkeää saada jalka oven väliin jo nuorena. Siksi hän valokuvaa sekä taittaa ruokakirjoja jo opiskelujensa ohella.

”Idea Opiskelijabudjetilla-keittokirjasta syntyi alunperin kevyenä heittona, mutta projekti tempaisi mukaansa”, Viola Virtamo kertoo esikois-reseptikirjansa synnystä. ”Sitten helmikuussa kuvatessani reseptien kuvia Akateeminen kirjakauppa äkkiä kiinnostui kirjasta, ja sen piti olla muutamassa kuukaudessa valmis.”

Opiskelijabudjetilla oli kunnianhimoinen hanke: Viola halusi tehdä kaiken alusta loppuun asti itse. Hän on paitsi ideoinut ja kirjoittanut kaikki reseptit, myös kuvannut ne sekä taittanut kirjan. Lopputulos on visuaaliselta ilmeeltään raikas keittokirja, joka sopii kiireisen opiskelijan keittiön perusteokseksi.

”Halusin tehdä simppelin reseptikirjan – nuorilla ihmisillä ei usein ole aikaa, kiinnostusta tai varaa monimutkaisten ruokalajien tekemiseen”, Viola sanoo. ”Luonani käy syömässä kavereita, jotka ihmettelevät ruokieni hyvää makua. Niissä ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä; pienillä jutuilla saa maistuvaa ruokaa aikaiseksi. Keittokirjaa tehdessäni mietin, millaisia kokkausvinkkejä antaisin omille ystävilleni.”

Aivan kylmiltään Viola ei kuitenkaan hypännyt hommaan. Vaikka Opiskelijabudjetilla on hänen ensimmäinen kokonaan itse tekemänsä kirja, Viola on kuvannut ja taittanut jo useita ruoka-alan teoksia Cozy Publishing -kustantamossa, jonka toinen perustaja on hänen äitinsä Ulla-Maija Lähteenmäki. Viimeisimpiä projekteja ovat esimerkiksi Karita Tykän Sokeriton-kirja sekä loppuvuodesta ilmestyvä Manuela Boscon Vegemania-kasvisruokakirja. Työtahti on kova: haastatteluun tullessaan Viola kertoo lähettäneensä juuri kolme kirjaa painoon.

”Taittaessani ensimmäistä kirjaa viime keväänä mietin, selviänkö tästä”, Viola sanoo. ”Taidot kuitenkin karttuivat nopeasti.”

Viola on käynyt Helsinki Design Schoolin graafisen suunnittelun linjan, jossa taitto kuitenkin oli vain pieni osa opetussuunnitelmaa. Loput tekniikasta hän on opetellut itse Googlen ja uteliaisuuden avulla. Tällä hetkellä hän opiskelee valokuvausta Stadin ammattiopistossa ja valmistuu sieltä tulevana keväänä. Opiskelujen, valokuvaamisen ja taittamisen ohella Viola kirjoittaa Dinnertime Stories -ruokablogia ja tekee Ilta-Sanomien verkkoon muotijuttuja. Viola asuu Helsingissä valokuvaaja-äitinsä ja muusikko-isänsä luona, missä perheen ainoalle lapselle on yläkerrassa pienen yksiön verran omaa tilaa ja vuokrarahat säästyvät tulevaa omaa asuntoa varten.

Millainen oli Opiskelijabudjetilla-kirjan tekoprosessi?

Kirjaa tehdessä minun piti samaan aikaan kokata, kirjoittaa reseptejä muistiin ja kuvata. Kun tekee kaiken itse, saa päättää kaikesta, mutta samaan aikaan ei voi syyttää epäonnistumisista ketään muuta kuin itseään. Viime kesänä en ollut vielä varma, pystyisinkö taittamaan Opiskelijabudjetilla-kirjan itse. Minulla oli paljon ideoita ja halua, mutta en tiennyt, hallitsisinko teknisen puolen tarpeeksi hyvin. Yllätyin kuitenkin siitä, miten helposti opin taitto-ohjelmien käytön. Jos päässä on ideoita, tekniikan voi aina opetella.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kokkauksesta?

Meidän perheessämme on aina ollut kulttuuri, että päivässä syödään yhdessä vähintään yksi lämmin ateria. Olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, mutta monelle se tulee yllätyksenä. Minut otettiin pienestä pitäen aina keittiöön mukaan. Sotkuista ei välitetty, vaan sen sijaan kannustettiin tekemään.

Minulle kokkaaminen on rentouttavaa: pitkän päivän jälkeen menen kotiin, katson tv:stä Australian Master Chefiä ja laitan samalla ruokaa. Viisitoistavuotiaasta asti olen vapaaehtoisesti tehnyt päivittäin ruokaa koko perheellemme. Vanhempani ovat loistavia kokkeja, mutta nykyään he vitsailevat, etteivät pärjää, ellen minä ole laittamassa ruokaa.

Mistä visuaalinen silmäsi tulee?

Hyvää makua on vaikea opettaa. Minulla se tulee kotoa, missä kaikkea visuaalista on aina arvostettu. Olemme matkustelleet perheeni kanssa paljon ja olen oppinut fiilistelemään ihania paikkoja, kuten Pariisia. Minua ei viety matkoilla vesipuistoon vaan taidemuseoon, eikä se tuntunut koskaan tylsältä.

Äitini on valokuvaaja ja olen oppinut häneltä paljon. Sain ensimmäisen oman kamerani, vaaleanpunaisen pienen pokkarin, kymmenenvuotiaana. Totta kai osa vanhoista kuvistani on epäonnistuneita, mutta on minulla selvästi ollut jokin taju asiasta jo lapsena.

Mistä sait rohkeutta hypätä jo opiskelujen aikana oman alasi töihin?

Koska molemmat vanhempani ovat luovalla alalla, olen saanut heiltä paljon kannustusta ja tukea.

Mielestäni ihmisten pitäisi tajuta, että taiteen aloilla tutkinto ei ole enää se oleellisin juttu, vaikka opiskeluistakin on totta kai hyötyä. Tämä on nopeasti muuttuva ala, jolla haetaan jatkuvasti uusia, nuoria tekijöitä, joilla on tuoretta näkemystä. Jos valmistuu kolmekymppisenä eikä ole silloin vielä tehnyt mitään alan töitä, on saattanut tippua kelkasta pois. Mielestäni on tärkeää ainakin yrittää saada opiskeluaikoina jalka oven väliin, vaikka tietenkään se ei aina onnistu.

Tiedän, että oma tilanteeni on hyvä, mutta stressaan kyllä välillä tulevaisuutta. On pelottavaa ajatella, että vaikka saisi tutkinnon jostain, se ei vielä merkitse mitään.

Onko sinut nuoresta iästäsi huolimatta otettu alalla vakavasti?

Monet ovat kyseenalaistaneet, osaanko mitään, kun olen vasta parikymppinen. Vähän aikaa sitten minulla esimerkiksi oli ruokakuvaus, johon tuli alalla vuosikymmeniä töitä tehnyt henkilö. Hän ei aluksi oikein luottanut kykyihini, mutta loppujen lopuksi näkemyksemme kohtasivat todella hyvin ja kuvaus sujui hienosti. On helpottavaa huomata, että kun näytän taitoni, minuun aletaan luottaa.

Mielestäni tämän ikäisenä pitääkin olla valmis todistamaan kykynsä. En itsekään välttämättä heti ajattelisi, että kaksikymppinen on alansa paras tekemään tätä työtä. Minulla on suuri kunnioitus vanhempia tekijöitä kohtaan, enkä haluaisi astua kenenkään varpaille.

Stressaannutko, kun to do -listallasi on sata asiaa?

Olen kova stressaamaan ja tekemään. Erityisesti stressaannun siitä, jos kalenterini on aivan täynnä. Minulla on joka päivälle tehtävälista ja haluan aina tehdä kaiken ajoissa valmiiksi. Välillä voisi varmaan yrittää vähän höllätä ja unohtaa sen tehtävälistan hetkeksi. Puran paineita ja pahaa oloa juoksemalla; viikonloppuna saatan herätä kahdeksalta aamulla ja lähteä kylmään ulkoilmaan lenkille.

Jos haluaa jotain asiaa tarpeeksi, jaksaa kyllä tehdä töitä sen eteen. Olen huomannut, että jos on murheita, se vaikuttaa kaikkeen. Viime keväänä olin henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuneiden asioiden vuoksi todella uupunut. Nyt kaikki on taas hyvin, ja energiatasoni on noussut huimasti.

Oletko joutunut kovan työtahtisi vuoksi luopumaan jostain?

Äitini on todella vahva ja itsenäinen nainen. Hän on kasvattanut minut ajattelemaan, että jos todella rakastaa työtään, siitä kannattaa pitää kiinni. Varsinkaan tämän ikäisenä ei kannattaisi jättää mitään tekemättä vaikkapa poikaystävän takia. Jos elämääni on tullakseen joku tärkeä ihminen, totta kai teen hänelle tilaa, mutta en halua luopua itsestäni. Työ on intohimoni.

Mistä inspiroidut?

En ole ikinä fanittanut ketään tiettyä henkilöä. Esimerkiksi Henri Cartier-Bresson on ottanut upeita valokuvia, mutta koko tuotannon sijaan mieleeni painuvat yksittäiset vastaan tulevat teokset. Olen kuvien suurkuluttaja ja selailen kaiken aikaa Pinterestiä ja käyn taidenäyttelyissä. Imen itseeni inspiraatiota kaikesta ympäröivästä, kuten tähtikirkkaasta taivaasta pimeänä syysyönä mökin pihalla.

Selailen paljon kirjoja, joista saan ideoita taittamiseen. Kotona kirjahyllystäni täyttää vain pienen osan ne kirjat, joita luen, ja loput ovat siellä visuaalisen inspiraation takia. Vähän aikaa sitten minun oli pakko hankkia ruotsalaisen Linda Lomelinon uusi reseptikirja; hän ottaa mielestäni huikean hienoja ruokakuvia.