Hyvät tyypit \\ Keho ja mieli \\ Naiset joita ihailemme \\ Ruoka

Naiset, joita
ihailemme:
Anna ja Tara

| |
Suolistoystävällisestä ruoasta jo kaksi kirjaa kirjoittaneet Anna Sarmanto ja Tara Junker ovat kokanneet yhdessä jo ala-asteelta saakka. Tällä hetkellä heitä innostavat ruuanlaitossa erityisesti unohdetut suomalaiset raaka-aineet sekä ruuan yhteys suoliston ja mielen hyvinvointiin.

 Tapasimme kaksikon, ja he kertoivat ennustuksensa tulevista ruokatrendeistä sekä paljastivat, mitä ruokaa heidän lautasiltaan olisi viimeisellä aterialla.

 

Mistä kiinnostuksenne ruoka-alaan alkoi?

Tara: Olemme kumpikin oikeastaan syntyneet ravintola-alalle. Meidän molempien perheissä on aina ollut kahviloita, ravintoloita ja leipomoita, joten intohimo ruokaa kohtaan tulee vanhemmilta. 

Anna: Vanhempamme ovat myös aina olleet kiinnostuneita lähi- ja kasvisruoasta, jo ennen kuin vegaani-ilmiö edes syntyi. Rakkaus ruokaa kohtaan on siis DNA:ssamme ja teemme paljon sellaista ruokaa, mitä meillä tehtiin kotona. Lapsena meillä syötiin aina kotona jotain uutta ja kokeellista, eikä koskaan esimerkiksi perinteistä, suomalaista kotiruokaa.

 

Miten tutustuitte toisiinne, ja milloin päätitte perustaa yhdessä yrityksenne Yummy Productions?

Tara: Olemme tunteneet toisemme jo ala-asteelta asti, ja kokkasimme jo silloin yhdessä. Kun muut menivät koulun jälkeen leikkimään, me menimme laittamaan ruokaa. 

Myöhemmin olemme molemmat myös opiskelleet ruoka-alalla. Minä olen opiskellut ruoka- ja ravintotiedettä Uppsalan yliopistossa ja Anna on opiskellut ravintolan liikejohtoa Haaga-Heliassa.

Anna: Yummy Productions sai alkunsa vuoden 2017 alusta, mutta silloin se oli nimellä Brekku & Bed. Teimme kuukauden ajan aamiaisia kotiinkuljetuksella yhteistyössä Woltin kanssa. Sitten juttu lähti vähän käsistä, ja nykyään olemme ihan oikea yritys. 

 

Mitkä kolme asiaa löytyvät aina ruokakaapeistanne?

Tara: Minulla on kotona aina todella paljon ruokaa! Mutta jos pitää sanoa vain kolme, niin ne olisivat varmaankin valkosipuli, sitruuna ja parmesaani.

Anna: Haluan, että kotonani on aina tuoreita hedelmiä, joita voi helposti napata mukaan. Olen myös kimchin ja hapankaalin suuri fani, ja ne tekevät myös hyvää suolistoflooralle. Lisäksi chiliä pitää aina löytyä kaapista!

 

”Olemme todella kiinnostuneita ruokatrendeistä, mutta katsomme niitä samalla myös kriittisesti. Kuinka kestäviä esimerkiksi avokadot ja mantelimaito ovat, ja mistä ne tulevat?”

 

Kerrotte kotisivuillanne, että unelmanne on muuttaa suomalaista ruokakenttää kestävämpään suuntaan. Millaisia vastuullisia valintoja teette työssänne ruuan parissa?

Tara: Olemme todella kiinnostuneita ruokatrendeistä, mutta katsomme niitä samalla myös kriittisesti. Kuinka kestäviä esimerkiksi avokadot ja mantelimaito ovat, ja mistä ne tulevat?

Anna: Käytämme myös paljon suomalaisia raaka-aineita. Suomessa on paljon hyviä aineksia, joista monet ovat kokonaan unohdettuja. Periaatteessa kaikki tarvitsemamme raaka-aineet ovat aivan lähellä. Resepteissä pitää käyttää mielikuvitusta, koska olemme usein tottuneet tekemään asioita tietyllä tavalla.

 

Mainitsitte, että olette kiinnostuneita ruokatrendeistä. Osaatteko ennustaa, mikä on seuraava trendaava ruoka tai raaka-aine?

Tara: Kävin puoli vuotta sitten Tanskassa syömässä hienossa ravintolassa, ja viinipaketin sijaan juomalistalta sai tilattua raakamehuja, jotka oli mietitty ruokaan sopiviksi. Ennustan, että asiat, jotka on nähty terveysruokina, normalisoituvat. 

Toinen trendi on hapatettu ruoka, joka on kyllä ollut pinnalla jo jonkin aikaa. Se on oikeastaan maailman vanhin tapa laittaa ja säilyttää ruokaa, mutta nyt se on taas pinnalla, ja hapatettua ruokaa näkyy yhä enemmän ja enemmän. Uskomme myös suolistoflooran hoitamiseen todella paljon, ja näemme sen oikeastaan enemmän kuin trendinä, koska se on niin tärkeä asia.

Anna: Kaikki lähtee liikkeelle suoliston balanssista ja hyvinvoinnista. Kun syö hyvin ja pitää huolta suolistofloorasta, sillä voi vaikuttaa koko kehoon ja sen avulla pitäisi pysyä terveenä. Asiaa on tutkittu todella pitkään, mutta kaksi kolmasosaa tutkimuksista on tullut viimeisen kolmen vuoden sisällä. Se on mullistanut koko lääketieteen! Tämä on todella iso juttu ulkomailla, ja se on tulossa hiljalleen myös Suomeen.

 

Teiltä on pari viikkoa sitten ilmestynyt toinen kirja, Syö Hyvä Mieli, joka kertoo ruuasta, suoliston bakteereista ja mielenterveydestä, sekä näiden teemojen linkittymisestä toisiinsa. Kertokaa lisää tästä ja ruokafilosofiastanne?

Tara: Bakteerit kehossa ohjaavat koko kehoa. Aivot ja suolisto tekevät tiiviisti yhteistyötä, ja sitä kutsutaan suoli-aivo-akseliksi. 80% immuunijärjestelmästä sijaitsee suolistossa, mistä johtuu, että suoliston tasapaino on suoraan yhteydessä hyvinvointiin. 

Jännittäessä tuntuu, että olisi perhosia mahassa. Ajatukset vaikuttavat vatsan toimintaan, mutta se toimii myös toisin päin. Jos syö hyvin ja suolistofloora on tasapainossa, sillä on vaikutusta aivoihin ja psyykkiseen hyvinvointiin. 

Anna: Tässä kirjassa olemme keskittyneet erityisesti unohdettuihin suomalaisiin raaka-aineisiin, kuten juureksiin. Esimerkiksi juuripersilja, lanttu ja nauris ovat sellaisia, joita kovin moni suomalainen ei osaa käyttää tai edes tunnistaa kaupassa. Nämä juurekset ovat todella monimuotoisia, mutta harva nappaa niitä vihanneshyllyltä.

Olemme yrittäneet kirjan resepteissä myös lyhentää keittoaikaa ja ainesosalistaa mahdollisimman paljon, jotta suolistoystävällisen ruuan tekemiseen ei tarvitsisi hirveän paljon aikaa tai rahaa.

 

”Jännittäessä tuntuu, että olisi perhosia mahassa. Ajatukset vaikuttavat vatsan toimintaan, mutta se toimii myös toisin päin. Jos syö hyvin ja suolistofloora on tasapainossa, sillä on vaikutusta aivoihin ja psyykkiseen hyvinvointiin. ”

 

Mikä on paras suolistoa ja mieltä buustaava resepti tai raaka-aine?

Tara: On kaksi asiaa, mitä pitää syödä: probiootit ja prebiootit. Probiootit tarkoittavat eläviä maitohappobakteereita, joita saa esimerkiksi hapankaalista, misosta ja hapatetuista maitotuotteista. Vegaaninen vaihtoehto hapatetuille maitotuotteille on esimerkiksi kookosjugurtti.

Bakteerit tarvitsevat lisäksi ravinteita, joita ne saavat prebiooteista, jotka tulevat kuidusta. Prebiootit voivat olla esimerkiksi sipulia tai juureksia, kuten maa-artisokkaa ja juuripersiljaa.

 

Jos saisitte päättää, millainen menu olisi viimeisellä ateriallanne?

Anna: Apua, niin vaikeaa! Seura on todella tärkeä asia, 50% ruokakokemuksesta tulee seurasta. Ruokana olisi ehkä joku ihana ja tuhti kermainen risotto. Alkupalaksi burrataa, ja sitten jotain ihanaa punaviiniä. Jälkiruuaksi jäätelöä, koska rakastan jäätelöä!

Tara: Mäkin ajattelin risottoa. Ilmeisesti olemme molemmat italialaisella linjalla, myös paljon chiliä ja valkosipulia. Tärkeintä on, että ruoka olisi sellaista, josta saa mielihyvää! Mietin myös esimerkiksi jotain hyvää hapanjuurileipää, jossa olisi päällä oikeaa voita. Jälkiruuaksi suomalaisia marjoja ja tummaa suklaata. 

 

Paljastakaa vielä lopuksi, mitkä ovat tällä hetkellä suosikkiravintolanne ja -kahvilanne Helsingissä?

Anna: Minulla on yksi todella hyvä suositus, jonka olen löytänyt tänä kesänä: Ravintola BasBas. Olen ihan rakastunut siihen paikkaan! Siellä on niin hyvää ruokaa, ja tykkään siitä, miten he esittelevät menun kertoen samalla tarinoita. Heidän käyttämänsä raaka-aineet ovat myös todella laadukkaita ja suurimmaksi osaksi lähiruokaa. 

Harju8 on myös ihana paikka! Olen töissä siellä, mutta vaikka en olisi, hengailisin siellä silti. Siellä saa mutkatonta, kivaa ruokaa sekä ihania viinejä. Se on vähän kuin olohuone, jonne voi mennä yksin tai kaverin kanssa.

Tara: Tykkään todella paljon Waysta, koska rakastan leipää. Hyvä leipä ja voi on vain parasta. Lisäksi teemme myös aika paljon töitä Levainissa, osittain myös siksi, että se on pitkään auki. On todella kiva, että joku kahvila on myöhään auki!

 

Annalta ja Taralta on ilmestynyt kaksi keittokirjaa: Syö Hyvä Olo (2018) ja Syö Hyvä Mieli (2019).