Kategoriassa Kauneus ja hyvinvointi \\ Vastuullinen elämä

Raskausajan ihonhoito luonnonkosmetiikalla

Raskausaikana hormonaaliset muutokset voivat saada ihon reagoimaan ennalta-arvaamattomalla tavalla. Juttelimme raskausajan ihonhoidosta Moi Forestin tuotespesialistin ja kokonaisvaltaisen ihonhoidon kouluttajan Maria Varonin kanssa.

Raskausajan hormonaaliset muutokset tuntuvat koko kehossa ja voivat näkyä erityisesti kasvojen iholla. ”Toisilla iho voi kuivua enemmän kuin yleensä ja herkistyä, kun taas toisilla iho voi rasvoittua tai puskea näppylää raskausaikana. Joskus voi käydä myös niin, että iho on juuri raskauden aikana hehkeimmillään! Jos ennen raskautta on kärsinyt jostain iho-ongelmasta, esimerkiksi esim atooppisesta ihottumasta tai aknesta, on mahdollista, että ongelma pahenee tai vaihtoehtoisesti lievenee. Periaatteessa siis kaikki on mahdollista. Jos käy niin, että iho menee jollain tavalla huonompaan kuntoon raskausaikana, voi lohduttautua sillä, että muutos on usein ohimenevää”, Maria Varon kertoo.

Tulisiko raskauden aikana suosia luonnonkosmetiikkaa ja mitä raaka-aineita kannattaa välttää?

Maria selventää, että suosimalla luonnonkosmetiikkaa, voi esimerkiksi vähentää oman käytön kautta kehoon päätyvien hormonihäiritsijöiksi epäiltyjen kemikaalien määrää. Tällaisia ovat vaikkapa kemialliset UV-suoja-aineet sekä synteettisissä hajusteissa käytetyt tuoksun kiinnittäjät, kuten ftalaatit. Lisäksi esimerkiksi HUSin suosituksissa raskaana olevia suositellaan käyttämään fysikaalisia aurinkosuojavoiteita kemiallisten sijaan. Usein iho herkistyy hieman auringolle ja siihen saattaa raskauden ja imetyksen aikana ilmestyä aiempaa herkemmin pigmenttimuutoksia. Fysikaalisen suojan sisältäviä tuotteita ovat muun muassa kaikki aidot luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteet, kuten Laboratoirres de Biarritz Alga Marisin ja Biosolisin aurinkovoiteet.

Myös itseruskettavian käyttöä suositellaan välttämään, sillä itseruskettavien tuotteiden sisältämää DHA:ta ei ole tutkittu raskauden aikaisessa käytössä. Varon lisää vältettävien listaan vielä voimakkaat eteeriset öljyt ja kiinteyttävät ainesosat. ”Esimerkiksi joitakin kiinteyttäviä tai selluliitin hoitoon tarkoitettuja tuotteita, jotka sisältävät vaikkapa kofeiinia tai voimakkaita eteerisiä öljyjä, ei suositella raskauden aikana. Myöskään laimentamattomia 100% eteerisiä öljyjä ei tulisi käyttää raskauden aikana tai tehdä niistä omia seoksia, ellei tiedä tarkalleen, mitä tekee. Koulutetut aromaterapeutit osaavat tarvittaessa neuvoa eteeristen öljyjen käytössä.”

Moni haluaa yksinkertaistaa ihonhoitorutiininsa raskausaikana ja keskittyä vain olennaiseen. Maria Varon kannustaa kuuntelemaan oman ihon tarpeita. ”Iho voi käydä läpi melkoisia muutoksia raskauden aikana hormonitoiminnan muuttuessa. Yksinkertaistettu ihonhoitorutiini mahdollisimman hellävaraisilla tuotteilla voi tällöin olla lempein tapa tukea ihoa muutosten aikana.”

Miten herkkää ihoa kannattaa tukea?

”Erityisesti herkän ihon kanssa yksinkertaistettu ihonhoitorutiini ja herkälle iholle suunnitellut tuotteet ovat paras valinta. Herkän ihon aamurutiini voi olla yksinkertaisimmillaan vaikka tällainen: Huuhtele kasvot vedellä, suihkuta kasvoille kasvovesi ja levitä kosteusvoide tai kasvoöljy sekä silmänympärysvoide. Iltarutiiniksi toimii vaikkapa: Puhdista kasvot puhdistusemulsiolla tai -öljyllä, suihkuta kasvovesi ja/tai levitä seerumi ja sen jälkeen kosteusvoide sekä silmänympärysvoide.”

Usein vatsan venyvä iho saattaa kutista raskausvatsan kasvamisen myötä ja kaivata erityistä huolenpitoa.

Miten ja millä tuotteilla raskauden aikana vartalon venyviä ihoalueita kannattaa helliä?

”Suihkun tai kylvyn jälkeen erityisesti vatsan ja rintojen ihoa kannattaa kosteuttaa voiteella tai öljyllä. Jos käytät vartaloöljyä, levitä se aina hieman kostealle iholle, jolloin se on riittoisampaa ja imeytyy paremmin. Samalla saat sidottua ihon pinnalla olevaa kosteutta ihoon. Vartaloöljynä voi käyttää myös elintarvikelaatuisia öljyjä, kuten esimerkiksi kookos- tai oliiviöljyä. Raskausarpien hoidossa ja ehkäisyssä on tärkeintä vahvistaa ihon sidekudosta ja pitää iho joustavana. Puhtaista kasviöljyistä kylmäpuristettu ruusunmarjansiemenöljy on yksi parhaita öljyjä arpien ehkäisyyn ja hoitoon. Öljy sisältää omegarasvahappoja ja vitamiineja jotka tukevat ihon uusiutumista ja vahvistavat ihoa. Myös uusi Moi Forest Forest Dust Microbiome Magic Oil sopii erinomaisesti tähän tarkoitukseen.”

Millä tuotteilla raskausaikana kannattaa hemmotella muuta vartalon ihoa?

”Tämä ei aina tule ehkä ensimmäisenä mieleen, mutta myös välilihan aluetta kannattaa etenkin viimeisellä raskauskolmanneksella hoitaa siihen soveltuvan öljyn avulla. Suosittelen myös lempeitä jalkakylpyjä, jotka voivat keventää paineen tunnetta jaloissa. Kannattaa hankkia 1 tai 2 hyvälaatuista puhdasta luomuöljyä kaappiin, joita voi hyödyntää vartalon hoidossa. Esimerkiksi hiilidioksidiuutettu ruusunmarjansiemenöljy ja jojobaöljy ovat hyviä tähän mutta tarvittaessa elintarvikelaatuiset öljyt, kuten kookosöljy, toimivat myös. Raskausaikaan koko vartalolle ja kasvoille sopii erinomaisesti myös Moi Forestin uusin öljy.”

Miten Moi Forest -tuotteita voi käyttää raskauden aikana ja miten ne vaikuttavat?

Moi Forestin tuotteet sopivat täydellisesti käytettäväksi myös raskausaikana. Uusimman öljymme lisäksi esimerkiksi Multipurpose Cream -monitoimivoide sopii täydellisesti vatsan, rintojen ja kasvojen ihon hoitoon mutta sillä pehmittää helposti myös karheat kädet ja kantapäät. Voiteet sisältävät metsäpölyä eli Reconnecting Nature™ -mikrobiuutetta, joka tukee tutkitusti  elimistön mikrobiomia ihon kautta käytettynä. Mikrobiuute sisältää samoja mikrobeja kuin metsämulta, joka antaa immuunipuolustukselle ihon immuunireseptorien kautta tulehdusta vaimentavan signaalin. Jos metsän maaperään on vaikea saada säännöllisesti kontaktia, kannattaa raskausaikana käyttää Moi Forestin tuotteita vähintään kerran päivässä noin 10 x 20 cm kokoiselle ihoalueelle. Näin voi nauttia metsän hyvää tekevästä voimasta myös omassa kylypyhuoneessa.”

Onko jotain keinoja, miten hoitaa ihoa sisäisesti raskauden aikana, jotta mahdollisesti vältyttäisiin ihon reagoinneilta?

Ihon kannalta erityisen tärkeää on tukea suoliston tasapainoa monipuolisella ravinnolla ja huolehtia riittävästä hyvien rasvojen saannista. Esimerkiksi kuitupitoisten kasvisten ja tulehdusta hillitsevien omega-rasvahappojen riittävä saanti tukevat suoliston hyvinvointia mutta myös ihon normaalia toimintaa. Jos elimistössä on vitamiini- tai kivennäisainepuutoksia, myös se saattaa näkyä ihossa. Esimerkiksi kalsiumin puute voi näkyä kuivina läikkinä ihossa tai jodin puute halkeilevina kantapäinä tai sormenpäinä. Hyviä ravintolisiä raskauden aikana käytettäväksi löytyy esimerkiksi Wild Nutrition merkiltä. Ideaalitilanteessa ruokavalion optimointi kannattaa aloittaa jo raskautta suunnitellessa, näin voi mahdollisesti ennaltaehkäistä ei-toivottuja iho-oireiluja.”

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.