Kategoriassa Parasta juuri nyt

Sauna meren rannalla – kaupungissa

Merituuli kasvoilla. Ohi lipuvat purjeveneet. Liian kylmä vesi, jonne on pakko pulahtaa silti. Mökeille ominaisen saunafiiliksen voi saavuttaa myös kaupungissa.

lonna sauna kokemus saunominen kaupungissa

 

Lonna

Jos haluaa saunareissusta autenttisen mökkielämyksen venematkoineen, Lonnan saarelle tänä kesänä avattu yleinen sauna on sopiva vaihtoehto. Vaikka matka kauppatorilta Lonnaan ei kestä kuin pienen hetken, tuntuu kuin olisi lähtenyt kauemmaskin kaupungin hälinästä. Saarella on leppoisa ja rento fiilis.

Itse sauna on mielenkiintoinen parvisauna, jossa on puulla lämmitettävät kertalämmitteiset kiukaat. Parven isosta ikkunasta voi bongailla kaukana lipuvia veneitä. Uimaan mennään rannasta, joka on tosin hieman kivikkoinen. Perinteiseen saunafiilikseen pääsee, kun peseytyy kaataen kauhalla vettä päällensä.

Paikkoja voi varata tiistaista lauantaihin kello 14 – 19. Saunomisaika on kaksi tuntia, viimeinen saunavuoro päättyy kello 21. Sauna kannattaa varata ennakkoon.

 

Kulttuurisauna

Pelkistetty on ensimmäinen sana, mikä tulee mieleen Kulttuurisaunasta. Riisuttu olemus näkyy sekä minimalistisissa tiloissa että koko konseptin ideassa.

Tämä ei ole paikka suurille ryhmille – itse asiassa saunaan ei edes oteta vastaan yli kolmen hengen seurueita. Sen sijaan tämä on paikka hiljentymiselle ja rentoutumiselle. Tiloissa on kiellettyä valokuvata, eikä seiniltä löydy yhtään peiliä. Etenkin suihkutilat ovat äärimmilleen pelkistetyt, mutta juuri siksi kiehtovat.  Mereen pääsee uimaan tikkaita pitkin.

Mene tänne, jos kaipaat rauhaa ja hiljaiseen retriittiin verrattavaa kokemusta.

Avoinna ke-su. Sisäänpääsy klo 16-20, kylpyaika 21 asti. Ei varauksia.

 

lonna löyly kokemuksia helsingin yleiset saunat

 

Löyly

Suomen tunnetuimpiin saunoihin lukeutuva Löyly ei suotta niitä mainetta ympäri maailmaa, sillä ravintolan ja kolmessa kerroksessa olevan näyttävän terassin lisäksi Hernesaaressa on mahdollista kokea autenttinen saunaelämys. Löylyssä vastuu ympäristöstä on huomioitu rakennusvaiheesta lähtien aina ruokalistoihin ja ekosähköön saakka!

Tunnelma saunoissa riippuu ajankohdasta ja kanssasaunojista, mutta etenkin hämyisen savusaunan lämmössä pääsee hetken pakomatkalle aivan toisiin tunnelmiin. Perinteisestä saunasta avautuu näkymä merelle, ja löylyjen välissä kannattaakin pulahtaa Itämereen sekä vilvotella saunojille tarkoitetulla terassialueella.

Yleinen sauna avoinna ma 16-22, ti-to 13-22, pe-la 13-23, su 13-22. Yleisen saunan vieraana pääset saunomaan sekä savusaunan että perinteisen puusaunan lauteille. Sauna-aika 2 tuntia, ylimenevät tunnit lisäveloituksella. Aamusauna torstaisin ja lauantaisin  7.30-10. Saunavuoro kannattaa varata etukäteen.

lonna löyly sompasauna kokemukset yleinen sauna helsingssä

Sompasauna

Sompasaaren kärjessä hökkelisaunasta vuonna 2011 alkunsa saanut saunayhteisö kattaa nykyään kaksi kaupunkilaisten vapaassa käytössä olevaa saunaa. Tunnelma on ihanan aito, rempseä ja avoin, ja paikalle saapuessa tuntee itsensä tervetulleeksi. Sompasauna onkin paljon enemmän kuin vain sauna – se on kaupunkikulttuuria parhaimmillaan.

Pienen konttisaunan lauteilla istutaan vieri vieressä ja ikkunoista aukeaa kaunis näkymä lahden toiselle puolelle Kruununhaan ja Katajanokan näyttäviin rakennuksiin. Portaat johdattavat pulahtamaan mereen, jossa on helppo myös peseytyä, sillä erillisiä pukutiloja tai suihkua ei saunalta löydy. Saunan läheisyydessä on nuotiopaikka jossa luonnistuu grillaaminen ja kesäillan fiilistely.

Saunan läheisyydessä järjestetään tapahtumia ja paikalle voi mennä saunomaan kesäisin mihin aikaan tahansa. Sompasauna on elämys, joka kannattaa kokea ennen kuin se on liian myöhäistä. Sauna lämpiää Sompasaaressa vähintään kesään 2020 saakka.

Kaikille avoin ja ilmainen yleinen sauna. Sauna avoinna kesäkaudella ympäri vuorokauden eikä sitä voi varata. Ota mukaasi pullollinen vettä, sillä merivettä ei voi heittää kiukaalle eikä vettä ole saatavilla lähistöltä. 

/ / /

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.