Kategoriassa Edelläkävijät \\ Juttusarjat

Sesongiton vaatekaappi

”Monikaan ei toimi vielä näin, mutta me uskomme, että tulee toimimaan”, sanovat uuden suomalaisen hálo-vaatemerkin perustajat Jukka Puljujärvi ja Marta Valtovirta.

Suunnittelija Jukka Puljujärvi esittelee minulle rekillä riippuvaa mallistoa valossa kylpevässä showroomissa Helsingin Konepajalla. Uuden hálo-brändin tuotteiden kääntöpuoletkin kestävät katsetta, sillä jokainen neulanpisto, tikkaus ja sauma on viimeistelty huolellisesti. Kestävyys ja laatu näkyvät hálo toiminnan jokaisessa yksityiskohdassa, mutta siihen on hyvä syy. Brändin tuotteiden täytyy kestää aikaa, sillä mallistoa myydään sesongista toiseen ympäri vuoden. Marta ja Jukka haastavat muodin perinteisen kaavan, jossa kaksi kertaa vuodessa vaihtuvat vaatemallistot tulevat kauppoihin kerran ja katoavat heti sesongin jälkeen jäljettömiin.

Halo from North vaatteet

”Yleensä suunnittelijat tekevät hiki hatussa neljä kertaa vuodessa vaihtuvia mallistoja, joita ei ehditä edes myydä kunnolla, ennen kuin alennusmyynnit jo alkavat”, Marta kuvailee. ”Meidän mielestämme siinä ei ole mitään järkeä. Emme halua arvottaa itseämme niin, että tämä on nyt tämän sesongin tuote ja sitten se menee aleen. Suurinta osaa vaatteistamme voi käyttää ympäri vuoden.”

Hálon toimintalogiikka perustuu sesongittomaan vaatekaappiin, joka on globalisoituvassa maailmassa pikkuhiljaa yleistyvä käsite. Brändin koko vuoden mallisto julkaistiin kerralla ja se koostuu kahdeksasta sarjasta, jotka yhteensä muodostavat neljä vuodenaikaa. Hálon showroomissa näytteillä olevista vaatteista on helppo hahmottaa vuoden kiertokulku; keväällä pukeudutaan heleään ja puuteriseen Kajo-sarjaan, joka kuvastaa valon määrän lisääntymistä ja syksyä kohti kulkiessa taas värit sekä materiaalit alkavat heijastella ruskan ja kaamoksen sävyjä. Jukalle ja Martalle on tärkeää, että kaikkia malliston vaatteita on voitava yhdistellä ristiin rastiin.

”Olemme uskaltaneet ottaa riskin, koska uskomme tuotteisiimme ja tähän toimintamalliin”, Jukka sanoo.

Halo from North eettinen muoti

Miltä sitten näyttäisi täydellinen, joka tilanteessa toimiva vaatekaappi, joka olisi mahdollisimman paljon perinteisen sesonkiajattelun ulkopuolella? Marta valitsisi sinne ainakin klassisen, ajattoman mekon sekä laadukkaan alustopin – halón slip-topissa on kaksi kerrosta silkkiä, joten siitä ei näy läpi tiukassakaan tilanteessa. Suomen olosuhteissa vaatekaapista kannattaa löytyä myös lämmin takki, joka taipuu niin rennompaan kuin siistimpäänkin asukokonaisuuteen. Martan ykkösvalinta on kuitenkin haalari.

”Jokaisella naisella pitäisi olla hyvä silkkihaalari”, Marta sanoo. ”Esimerkiksi meidän silkkihalaarimme voi pukea töihin vaikkapa nilkkureiden kanssa, mutta se on myös täydellinen juhlavaate, jota on helppo muokata asusteilla.”

Marta Valtovirta ja Jukka Puljujärvi vaatemerkki

Jukka ja Marta olivat saumattomasti yhteen hitsautunut työpari (kuin veli ja sisko, Marta kuvailee) jo ennen hálon perustamista, sillä he olivat työskennelleet vuosien ajan yhdessä Ivana Helsingillä ennen siirtymistä muihin tehtäviin. Jo Ivana Helsingin aikoina he välillä puoliksi leikillään vitsailivat oman malliston perustamisesta. Viime vuoden keväällä alkoi tuntua, että olisi jo aika.

”Molemmilla meistä oli oikea elämäntilanne, olimme saaneet hyvät kannukset muotialalle ja oman brändin perustaminen tuntui luontevalta”, Marta sanoo. ”Malliston perustaminen suoraan koulun penkiltä olisi ollut haastavampaa. Nyt pystyimme välttämään monta turhaa virhettä.”

Lapin estetiikkaa on modernissa suomalaisessa suunnittelussa hyödynnetty vain vähän ja monella se tuokin ensimmäisenä mieleen matkamuistomyymälöiden mauttomat t-paidat ja koriste-esineet. Hálon lappivaikutteiset vaatteet ovat kuitenkin kaukana tästä. Jukka on kotoisin Kittilästä, joten Lapin erityislaatuiset visuaaliset piirteet näkyvät  mallistossa vahvasti. Hálo inspiroituu vaatteissa Lapin luonnon valoilmiöistä; revontulista, kaamoksesta ja yöttömistä öistä. Yksi malliston bestseller-vaatteista on moderni versio lapinpuvusta – luonnosvaiheessa Marta oli skeptinen, mutta kun mallikappale tuli tehtaalta, se paljastuikin tyylikkääksi Céline-henkiseksi mekoksi, joka Martalla on nytkin yllään.

Sesongiton vaatemallisto Halo

Tarkkasilmäinen taiteen harrastaja saattaa myös huomata hálon kuoseissa jotain tuttua: Reidar-mallisto syntyi lappalaisen kuvataiteilijan Reidar Särestöniemen maalausten pohjalta. Särestöniemi ponnisti suomalaisen maalaustaiteen kentälle 50-luvulla Jukan kotikunnasta Kittilästä ja niinpä hänellä on aina ollut suunnittelijalle erityinen merkitys. Hálolla on yksinoikeus käyttää Reidar Särestöniemen maalauksia vaatteissaan ja Marta ja Jukka toivovat, että taiteilijan tuotanto voisi tätä kautta saada uuden elämän myös nuoremman sukupolven keskuudessa.

”Kun lähdin aikoinani opiskelemaan vaatesuunnittelua, kävin Reidar Särestöniemen museossa ja otin eräästä maalauksesta kuvan”, Jukka kertoo. ”Se on ollut siitä lähtien puhelimeni taustakuvana ja olen haaveillut, että joku päivä voisin suunnitella siitä vaatteen. Nyt maalaus on osa mallistoamme.”

Lapin luonnon ja kulttuuriperinnön tuominen globaaliin, sesongittomaan vaatekaappiin on todella mielenkiintoista ja inspiroivaa. Marta ja Jukka ovat tähdänneet brändinsä ensiaskelista lähtien voimakkaasti myös kansainvälisille markkinoille ja erityisesti Aasiaan. Tuntuu hauskalta ajatella, että Tokion tai Pekingin vilinässä saattaa tälläkin hetkellä kävellä tyylikkäästi pukeutunut nainen yllään Reidar-mekko tai kimono. Tuskinpa Reidar olisi aikanaan osannut kuvitella moista työskennellessään syrjäisellä kotitilallaan Ounasjoen rannalla, yli sata kilometriä Napapiiriltä pohjoiseen.

Suomalainen eettinen muoti halo from north

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.