Inspiroivimmat elämäkerrat
Kategoriassa Parasta juuri nyt \\ Sugar suosittelee

Inspiroivimmat elämäkerrat: Sugar-tiimin lukupiiri

Jos kaipaat esikuvia vuodelle 2018, poimi tästä lukulistallesi neljän inspiroivan naisen tarinat.

Sally Mann: Hold Still

Sally Mann on amerikkalaisen nykyvalokuvauksen suurimpia nimiä. Mann tuli 90-luvulla tunnetuksi omasta perheestään ottamillaan valokuvilla, jotka herättivät ilmestyessään paljon kiistanalaista huomiota. Sain hänen omaelämäkertansa lahjaksi viime jouluna ja ahmin sen parissa päivässä takkatulen edessä loikoillen. Valokuvaajana minua kiinnostivat Mannin tarinat kuvausmatkoilta ja hänen ajatuksensa eri tekniikoista, mutta kirjan suurimmaksi anniksi paljastui hänen rohkeutensa seurata omaa polkuaan. Huolimatta uransa nousukiidosta Mann päätti jäädä työskentelemään syrjäiselle kotitilalleen luonnon keskelle, kauas maailman metropoleista. Mannin esimerkki osoittaa, että vaikka meillä kaikilla on tietynlainen mielikuva jonkinlaisesta täydellisestä urasta, on myös okei tehdä asiat aivan omalla tavallaan – sen ymmärtäminen tuntui todella vapauttavalta.

Patti Smith: Just Kids

Patti Smithin Just Kids (Ihan kakaroita) on kaunis ja rehellinen kuvaus runoilija-lauluntekijän urasta ja ensiaskeleista 1960-luvun New Yorkissa. Kronologisesti kerrottu kirja alkaa kuvauksilla hänen vaatimattomasta lapsuudestaan, ja huipentuu Smithin siirtymiseen runouden parista rock-tähteyteen. Kirjassa toisessa pääosassa on Smithin luova ja paikoin jopa symbioottinen suhde maailmankuuluun valokuvaajaan Robert Mapplethorpeen. Miten heistä kasvoi ne tunnetut taiteilijat, jotka luultavasti jäävät historiankirjoihin kulttuuristen saavutustensa ansiosta?

Patti Smithillä on uskomaton taito kertoa ja herättää tunteita lukijoissaan. Hänellä on käsittämätön taito kuvailla kiinnostavasti ja yksityiskohtaisesti arkisia hetkiä 40 vuotta niiden tapahtumisen jälkeen. Kirja tempaiseekin mukaansa hyvin voimakkaasti, ja teksti herää paikoin henkiin lähes elokuvamaisen realistisesti. Kokonaisuudessaan Just Kids tarjoaa kiehtovan kierroksen Smithin elämään ja ajatuksiin. Osaisivatpa useammat ihmiset kertoa mielenmaisemistaan näin kahlitsevasti!

Kim Gordon: Girl in a Band

Muusikkoteema jatkuu! Rock-musiikin Hall of Famesta löytyy kovin vähän naisia ja niinpä vaihtoehtorock-yhtye Sonic Youthin laulajana, kitaristina ja basistina toimineen Kim Gordonin muistelmat ovat ajatuksia herättävää luettavaa. Gordon ei ole koskaan pelännyt sanoa mielipiteitään ääneen ja hänen kirjansa on feministinen katsaus musiikin maailmaan – jo teoksen nimi Girl in a Band tuntuu viittaavaan siihen komplisoituun roolien joukkoon, joita nuori nainen joutuu omaksumaan miehisellä alalla. ”Women aren’t allowed to be kick-ass. I refused to play that game”, Gordon toteaa kirjan sivuilla. Samaan aikaan elämäkerta on katkeransuloinen kertomus Gordonin ja bändikaveri Thurston Mooren pitkän avioliiton hajoamisesta, Gordonin kipeästä ihmissuhteesta psyykkisesti sairaan veljensä kanssa ja kaipauksesta menetettyyn 80-luvun New Yorkiin.

Grace Coddington: A Memoir

Grace Coddingtonin elämäkerta on hyvä valinta, jos kaipaa hiukan keveämpää, mutta silti kiinnostavaa luettavaa. Legendaarisen uran muodin parissa tehnyt Coddington kertoo elämäkerrassaan alkuvaiheistaan mallina sekä myöhemmistä pesteistään Britannian Voguessa sekä Amerikan Voguen luovana johtajana. Useimmat muodista vähääkään kiinnostuneet tunnistavat varmasti Coddingtonin dramaattisen tyylin muotikuvista, mutta henkilönä hän oli pitkään suhteellisen tuntematon, kunnes R. J. Cutlerin dokumentti The September Issue nosti hänet valokeilaan päätoimittaja Anna Wintourin oikeana kätenä. Elämäkerrassaan Coddington tarjoaa kiehtovan kurkistuksen lehden kulisseihin ja kertoo ilkikurisella tyylillään tarinoita 60- ja 70-lukujen muotimaailman hurjasta menosta.

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.