Kategoriassa Ura

Tasapainoillen hyvään arkeen

Back to work – lempeä lomalta paluu

Elokuu tarkoittaa monelle meistä paluuta arkeen, rennosti lipuvien, aikatauluttomien päivien hyvästelyä ja uuden arjen syleilyä!

Lomalta töihin palaamiseen kannattaa suhtautua positiivisesti: näet taas kivoja työkavereita ja pääset kiinni arjen rutiineihin. Oma asenne vaikuttaa siihen, miltä töihin tuleminen tuntuu. Mikäli kuitenkin lomalta paluu aiheuttaa rinnassa pientä läikähtelyä, keräsimme alle muutamia vinkkejä helpottamaan arkeen sujahtamista.

Anna itsellesi aikaa tottua työrytmiin.

Palauta unirytmi ajoissa ennen töiden alkamista mikäli kesän kiireettömyys ja yöttömät yöt ovat vieneet mennessään. Rytmiä kannattaa alkaa hivuttaa kohdilleen muutamaa päivää ennen loman loppua, jotta olo on töiden alkaessa virkeä.

Palaa töihin keskellä viikkoa tai tee muutama lyhyempi työpäivä jos suinkin mahdollista. Näin ensimmäinen työviikko ei tunnu liian raskaalta. Väsähtämistä ensimmäisinä työpäivinä ei kannata pelästyä: keho ja mieli totuttelevat uuteen rytmiin. Aloita rutiineista ja tehtävistä, jotka olet suunnitellut tekevästi ennen lomaa.

Tarkastele työtäsi ja työyhteisöäsi uusista näkökulmista

Loman jälkeen osaat katsella työtäsi uudesta näkökulmasta. Aloita työt suunnittelemalla syksyä kevään kokemukset huomioiden. Loman jälkeen on hyvä hetki arvioida työyhteisön käytäntöjä ja töiden järjestämistä uudella tavalla. Mieti, mikä on optimaalisin suhde etätyölle ja lähityölle jatkossa. Osittainen etätyö on tullut jäädäkseen monilla työpaikoilla. Löydät sopivan tasapainon kokeilemalla.

Käytä lomalla ladattuja akkuja fiksusti ja nauti uudesta innosta ja ihanasta arjesta!

Tee päivällesi suunnitelma ja pidä siitä kiinni

Aloita päiväsi tärkempien asioiden priorisoinnilla: Mitä sinun tulee ehdottomasti saada tehdyksi ensimmäisten päivien aikana?

Pilko työt konkreettisiksi pieniksi tehtäviksi ja tee työtehtävistä lista. Päätä tehdä tehtävät tehokkaasti ja yksi kerrallaan. Aloita helposta päästä. Aina kun keskittymisesi harhailee tai et muista mitä sinun pitikään tehdä, voit palata listan pariin.

Selätä sähköpostilaatikkoviidakko

Vapaiden jälkeen pursuavan sähköpostin saapuneet-laatikon purkamiseen voi helposti upota tuntitolkulla aikaa. Jos olet ollut pitkään poissa, osa viesteistä ei varmasti ole enää relevantteja, joten ajan käyttäminen niiden tarkkaan läpi lukemiseen on turhaa. Arkistoi kaikki minkä voit, ja vastaa nopeisiin kysymyksiin heti kun avaat viestin, niin sinun ei tarvitse palata saman asian ääreen kahta kertaa. Merkitse enemmän aikaa vievät viestit tai siirrä ne omaan kansioon ja lisää niihin vastaaminen to do -listallesi.

Panosta lounaaseen

Lounastauko on hyvä aika rentoutua työpäivän keskellä. Pakkaa evääksi lempiruokaasi, tai nappaa työkaverit mukaan ja suuntaa lounaalle suosikkilounasravintolaasi. Samalla voitte fiilistellä lomatunnelmia yhdessä kollegoidesi kanssa.

Muista päivittäinen palautuminen ja taukojen tärkeys

Loman palauttava vaikutus haihtuu herkästi ja siksi palautumisesta täytyy pitää huolta päivittäin. Varmista, että pidät työpäivän aikana riittävästi taukoja, joiden aikana aivot pääsevät lepäämään. Pyri välttämään ylimääräistä stressiä ensimmäisinä päivinä – jos tämä on sinulle mahdollista. Vältä tunkemasta kalenteriasi täyteen tärkeitä palavereja. Jos voit aikatauluttaa työtäsi itse, pyri olemaan asettamatta deadlineja heti lomalta paluun jälkeisille päiville. Uskalla sanoa ”ei”, jos koet heti hukkuvasi töihin.

Nauti kesästä ja työpäivän jälkeisestä vapaa-ajastasi edelleen, vaikka oletkin töissä. Älä haali ensimmäisille lomaltapaluuviikoille liikaa ohjelmaa. Helli lomamuistoja!

Tee jotain kivaa töiden ulkopuolisella ajalla

Sovi töiden jälkeen jotain kivaa tekemistä ystäviesi kanssa, puistot ja rannat houkuttelevat picnicille ja terassillakin voi olla kiva piipahtaa. Jos teet iltavuoroa, käy vaikkapa aamupalalla tai brunssilla jossain kivassa kahvilassa tai päiväleffassa ennen töitä.

Suunnittele seuraavaa lomaa

Vaikka pitkä loma on kerran vuodessa tarpeen, pieniä irtiottoja voi suunnitella toteutettavaksi vuoden mittaan. Jaksota lomat mahdollisuuksien mukaan niin, että voit pitää pidemmän yhtäjaksoisen loman lisäksi vaikkapa muutaman pitkän viikonlopun vapaata. Näin lomalle lähtöön ja töihin palaamiseen ei lataudu liikaa paineita. Seuraavan loman suunnitteleminen ja miettiminen antaa positiivista odotettavaa, vaikka siihen olisikin vielä aikaa.

Lue lisää:

Mikäli haaveenasi on yrittäjyys, tai edes ajatus oman itsensä johtamisesta ja omannäköinen työelämä kiinnostaa, Sugar suosittelee tsekkaamaan Sara Parikan Itse tehty -kirjan. Itse tehty kertoo Saran omasta polusta yrittäjäksi ja lukuisia muita innostavia uratarinoita, jotka rohkaisevat kulkemaan kohti unelmien työelämää.

Perusopin yrittäjän talouteen taas tarjoilee Julia Thurenin Kaikki Rahasta -kirja, jossa Julia kertoo avoimesti omasta tavastaan hallita rahaa ja elää taloudellisesti turvallista elämää epäsäännöllisistä tuloista huolimatta. Kirja sisältää myös paljon perustietoa talouden kiemuroista ja mm. verotukseen liittyen ja siinä käydään läpi selkein esimerkein mitä yrittäjältä vaaditaan oman toimeentulon tekemiseksi.

Lähteet: https://duunitori.fi/tyoelama/lomalta-toihin-paluu

  • Kategoriassa Ruoka \\ Vastuullinen elämä

    5 trendiä, jotka ruokabrändin tulisi vuonna 2024 tietää

    Inflaation vaikutuksesta kuluttaja joutuu nyt miettimään ruokakaupassa entistä tarkemmin, mitä ostoskoriin sujahtaa. Myös tiedostavalla kuluttajalla, jota lähtökohtaisesti kiinnostaa miten omat ruokavalinnat vaikuttavat ympäristön hyvinvointiin, vaakakupissa painavat nyt taloudelliset realiteetit. Miten varmistamme, että vastuulliset ruokavalinnat pysyvät edelleen kuluttajien mielessä?

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.