Kategoriassa Ystäväkirja

Ystäväkirja: Roosa Järvenpää

Roosa on Sugarin ensimmäinen TET-harjoittelija, joka jätti nuorella visionäärisyydellään ja energiallaan meihin lähtemättömän vaikutuksen! Roosan kädenjälkeä on nähty myös Demi-lehdessä ja Marimekolla TET-harjoittelussa. Tällä hetkellä Roosa opiskelee lukiossa.

Ystäväkirjassa esittelemme Sugarin kymmenvuotisen taipaleen varrella matkassamme mukana olleita ihmisiä – niin työntekijöitä, vaikuttajia, toimittajia kuin asiakkaitakin.

Lempinimi:

Romppu, Rosse, Roopukka

Lempiväri:

Smaragdinvihreä

Lempiruoka:

Äitini tekemät kierrepullat, jotka kuuluu ehdottomasti syödä kerroksittain rullaamalla siten, että paras keskiosa jää viimeiseksi. 😍

Minut tunnistaa parhaiten:

Poolopaidasta, hymystä ja siitä, että aina on joku projekti vireillä. Nyt esimerkiksi olen kovasti suunnittelemassa parin kuukauden jaksovaihtoa Utsjoen Saamelaislukioon.

Haaveilen:

Viikkokausien interrail-matkasta. Romantisoin mielessäni 70-luvun reppureissubuumia ja haluaisin lähteä seikkailulle!


Idolini:

Hullaannuin Skamiin täysin sarjan tullessa, enkä ole vieläkään päässyt yli Nooran punaisista huulista ja feministisyydestä. Suurin osa muista idoleistani, kuten Meeri Koutaniemi sekä Koko Hubara, taitaakin löytyä @muijavaara:n IG-tililtä.

Elämänoppi:

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!

Kapinoin:

Jatkuvasti omia ennakkoluulojani vastaan, jotta voisin suhtautua maailmaan avoimemmin. Löydän itseni myös usein kapinasta HSL:n reittioppaan aikataulujen kanssa – ainakin juoksukunto pysyy yllä bussiin juostessa…

Haluaisin oppia:

Nimeämään ja sijoittamaan kaikki maailman valtiot kartalle, neulomaan kokonaisen villapaidan sekä puhumaan ranskaa niin, ettei se kuulostaisi ruotsilta.

Viimeisin kirja, joka sai minut nauramaan ääneen:

Ei ole viimeisin, mutta ehdottomasti parhaat naurut olen saanut pikkutyttönä Reuhurinteen ala-asteen elämää kuvaavasta kirjasta Mörköjä ja sankareita. Koulussa on lemmikkieläinpäivä: Ryyni on tuonut mukanaan kanin, Kamu taas hautomisvaiheessa olevan kananmunan. Lopulta kani osoittautuu Ryynin isän karvalakiksi ja Kamukin on keittänyt kananmunan varmuuden vuoksi, ettei se vain hajoaisi koulureppuun. Tässä vaiheessa lukemisesta ei tule enää mitään naurunkyynelten valuessa poskilla.

Lämpimin Sugar-muistoni:

Syksyllä 2019 tet-jaksoni päätteeksi istahdimme Sugarin porukalla alas ja juhlistimme hetkeä kombuchalla, pienillä puheenvuoroilla sekä haleilla. Sama kupliva ja tervetullut tunnelma huokuu joka kerta toimistolla piipahtaessani, mikä on ihanaa.

Rohkein asia, minkä olen tehnyt:

Muutto Vantaalle. 😆 Tiedän – kyseessä on varsinainen uroteko. Olen kuitenkin elänyt koko lapsuuteni maalla pienessä Lemin kunnassa Etelä-Karjalassa, ja kahdeksasluokkalaisena oli iso juttu ottaa haltuun täysin uusi kaupunki aina julkisen liikenteen opettelusta ystäväpiirien muodostamiseen saakka. Samalle rohkeustasolle yltää korkeintaan anteeksipyytäminen ja etelänmatkalla delfiiniesitykseen osallistuminen ollessani vielä uimataidoton.  

Mikä olisi yhteinen matkakohteemme:

Lähtisimme vaellusreissulle pohjoiseen niin, että rinkoissa olisi tilaa myös muutamalle hyvälle kirjalle ja pelikorteille. Yöpyisimme autiotuvissa, pulahtaisimme välillä luonnonvesiin pesulle ja matka taittuisi rauhallisella tahdilla mykistyttävän luonnon keskellä.

Lempituote Sugarin historiasta:

Tony’s Chocolonelyn suklaat ovat vastustamattomia!

  • Kategoriassa Juttusarjat \\ Tyypit joita ihailemme

    Tyypit, joita ihailemme: Natalia Kallio

    Natalia Kallio on ihmisoikeusaktivisti, kirjailija ja runoilija, jonka tärkeää työtä ihailemme Sugarilla. Hän toimii myös kouluttajana kansainvälisissä ihmisoikeusorganisaatioissa ja nuorisojärjestöissä. Natalian esikoisromaani kuvaa sukupolvien yli jatkuvaa huono-osaisuuden ketjua ja kipeitä ihmissuhteita.

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat meiltä uusimmat ja inspiroivat vinkit tiedostavan lifestylen maailmasta.
Noudatamme zero waste-periaatetta myös viestinnässämme.