Hyvät tyypit \\ Tyypit joita ihailemme

Naiset, joita
ihailemme:
Anu Pekkonen

|

Kun tulipalo tuhosi Anu Pekkosen äidin yrityksen liiketilan, Anu palasi järjestötehtävistä ulkomailta Suomeen ja ryhtyi töihin. Vanhan yrityksen ympärille syntyi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa Pur, joka on vastikään laajentunut avaamalla toisen liikkeen Hakaniemeen. Nyt Anu Pekkonen vannoo homeopatian nimiin ja uskoo siihen, että kuluttamalla voi parantaa maailmaa.

”Olin YK:lla töissä Saksassa vuonna 2013, kun eräänä yönä puhelimeeni oli tullut kymmenen soittoa äidiltäni”, Anu Pekkonen kertoo. ”Kun soitin äidille aamulla, kävi ilmi, että hänen yrityksensä tiloissa Hakaniemessä oli sattunut mittava tulipalo ja koko hänen elämäntyönsä oli tuhoutunut yhdessä yössä. Hän näkee edelleen siitä painajaisia.”

Äiti Onerva Pekkonen oli toiminut Hakaniemen apteekkarina 90-luvulla, kun pienen Anu-tyttären vaikea korvatulehduskierre ei osoittanut loppumisen merkkejä. Turhautuneena tilanteeseen Onerva kääntyi täydentävien hoitomenetelmien puoleen ja löysi homeopatiasta avun: tulehduskierre katkesi. Positiivisen kokemuksen innoittamana Onerva kouluttautui homeopaatiksi, perusti Circlum Farmasia -yrityksen ja alkoi maahantuoda luontaishoidon tuotteita, koska halusi tuoda ne paremmin suomalaisten kuluttajien ulottuville. Lapsista tuli perheyrityksen osakkaita, mutta alun perin kenenkään heistä ei ollut tarkoitus lähteä jatkamaan äidin liiketoimintaa.

Tulipalo-katastrofin sattuessa Anu Pekkonen oli asunut kymmenen vuotta ulkomailla. Hän oli toiminut erilaisissa järjestöissä Etelä-Afrikassa, Saksassa, Sveitsissä ja Englannissa työskennellen esimerkiksi afrikkalaisten naisten ihmisoikeuksien puolesta. Ajatus paluusta kotimaahan Suomeen ja mahdollisesta alan vaihdosta oli kuitenkin jo jonkin aikaa muhinut hänen mielessään. Anu oli leikitellyt ajatuksella aivan uudenlaisen liikekonseptin perustamisesta.

”Joskus 2010-luvun alussa Johannesburgissa ollessani lenkkeilin hyvinvointikaupan ohi, jossa oli luomuravintola ja kahvila. Silloin minulle tuli ahaa-elämys, että Circlumista voisi kehittää kiinnostavan konseptin valikoimaa laajentamalla. Idea jäi itämään mieleeni”, Anu sanoo.

Tulipalon jälkeen Anu teki nopeasti päätöksen palata Suomeen ja lähteä äitinsä yritykseen mukaan. Savu oli tuhonnut toimitilat ja kaikki piti aloittaa alusta, mutta asiat etenivät vauhdilla. Pur-kauppa konseptoitiin Circlum Farmasian yhteyteen ja ensimmäinen liike avattiin Helsingin Kamppiin jo saman vuoden syksyllä.

”Pur on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keidas”, Anu kuvailee. ”Meillä on luonnonkosmetiikan ja luomuelintarvikkeiden lisäksi laaja valikoima homeopaattisia ja ayurvedisia terapeuttisia tuotteita. Haluamme tehdä valinnan kuluttajan puolesta; hän voi liikkeeseen tullessaan luottaa siihen, että tuotteet täyttävät ekologiset ja terveysvaikutteiset kriteerit, eikä hänen itsensä tarvitse käyttää aikaa ainesosaluettelojen tutkimiseen.”

Sinulla on antropologian ja kehitysmaatutkimuksen tutkinto ja olet tehnyt pitkään järjestöpuolella töitä – miten päädyit siihen, että nimenomaan liiketoiminta on paras keino parantaa maailmaa?

Kuluttaminen on merkittävä osa eurooppalaisten ja myös suomalaisten elämää ja se on keskiössä, kun maailmaa muutetaan askel askeleelta parempaan suuntaan. Minulle Pur on ollut henkilökohtainen projekti tehdä oma osuuteni kuluttajakäyttäytymisen muutoksessa. Uskon, että kulutustottumuksemme muuttuvat sukupolvi sukupolvelta ja haluan olla osana tätä prosessia.

Pur-kaupassa nautin siitä, että olen päässyt konkretian pariin. Järjestöissä tehdään töitä suurien ja merkityksellisten asioiden parissa, mutta tulokset eivät yleensä ole heti nähtävissä. Välillä tuntuu, että joutuu hakkaamaan päätään seinään.

Miksi eettinen ja ekologinen kuluttaminen on sinulle tärkeää?

Ilmastonmuutoksesta tietoiseksi tuleminen parikymppisenä oli minulle sysäys sen tajuamiseen, että omassa kulutuskäyttäytymisessään voi ottaa huomioon hiilijalanjäljen ja ilmastoon kohdistuvat vaikutukset. Mielestäni kaikki liittyy kaikkeen. Eettinen elämä ja ekologiset arvot ovat yhteydessä itsestä ja muista huolehtimisen arvoihin sekä hyvän elämän arvoihin yleisesti.

Mitä homeopatia on?

Homeopatian periaatteen mukaan aine, joka suurena annoksena aiheuttaa tietynlaisen reaktion, voi hyvin pienenä annoksena parantaa potilaan oireen. Tällöin ainetta annetaan niin pieni määrä, että molekyylitasolla sitä ei enää ole olemassa muutoin kuin energiana, joka jää kanta-aineeseen. Homeopatialla ohjataan elimistöä parantamaan itse itsensä ja löytämään tasapaino antamalla tiettyjä impulsseja.

Puhtaasti järjellä ajatellen on vaikea ymmärtää, että aineen energia voi siirtyä kanta-aineeseen, vaikka molekyylitasolla sitä ei enää ole olemassa. Veden muistista ja kvanttifysiikasta ymmärretään kuitenkin kaiken aikaa enemmän. Kokemusperäisesti minulla itselläni ja asiakkaillani on paljon näyttöä siitä, että homeopatia toimii.

Jos oma lapsesi sairastuu, käännytkö homeopatian vai perinteisen lääketieteen puoleen?

Pyrin ehdottomasti ensisijaisesti parantamaan täydentävien, luonnollisten hoitokeinojen avulla. Joissain tapauksissa voi olla, että se ei riitä ja tarvitaan antibiootit, mutta välttelen niitä viimeiseen asti. Täydentävät hoitomuodot nimenomaan täydentävät eivätkä sulje pois perinteistä terveydenhuoltoa. Tässä ei ole missään nimessä kyse kahtiajaottelusta; että et voi käyttää toista jos olet valinnut toisen, vaan nimenomaan poimitaan molemmista ne parhaat puolet. Olemme käyttäneet homeopaattisia hoitomuotoja kaksivuotiaaseen poikaani hyvin tuloksin.

Viimeaikainen keskustelu rokotusten haitoista on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin hankala aihe. Monet homeopatiaan perehtyneistä ovat rokotusten vastaisia. Hyvien ja huonojen puolien punnitseminen on oman lapsen kohdalla todella vaikeaa. Vaikka teoreettisesti pystyisikin ymmärtämään, mikä on paras vaihtoehto, oman lapsen kohdalla ratkaisu on hyvin tunnepitoinen. Me päädyimme odottamaan, että lapsen oma immuniteetti ehtii kehittyä ja rokotimme hänet puolitoistavuotiaana.

Oletko kohdannut epäluuloja?

Nykyään antibioottien haitat ovat jo niin yleisessä tiedossa, että yhä useampi haluaa miettiä muita vaihtoehtoja niille. Yleisesti ottaen ihmiset ovat vastaanottavaisempia vaihtoehtoisille hoitokeinoille. Välillä kohtaan ennakkoluuloja, mutta olen sitä mieltä, että jokainen voi tehdä omat valintansa. Kerron mielelläni homeopatian toiminnasta ja omista kokemuksistani, mutta en tuputa ajatusta ihmisille, joiden käsitykseen konsepti ei millään mahdu. Täydentäviin hoitokeinoihin suhtaudutaan virallisella tasolla sekä kuluttajien keskuudessa melko kärjistyneesti ja kahtiajakoisesti. Homeopatiasta puhuminen aiheuttaa monissa tuohtumusta.

Mistä voimakkaat negatiiviset reaktiot homeopatiaa kohtaan johtuvat?

Perinteisen lääketieteen asettamien kriteerien mukaan homeopatian toimivuutta on vaikea todentaa. On olemassa tieteellisiä tutkimuksia, joissa on havaittu homeopatian vaikutus. Ne ovat kuitenkin niin erillisiä, että on vaikea koota metatutkimusta, joka aukottomasti todistaisi homeopatian toimivuuden.

Monet vetävät tästä sen johtopäätöksen, että homeopatia on puhdasta huuhaata ja rahastusta. Meidät, jotka tarjoamme homeopatiaa, leimataan pahimmillaan hyväuskoisten hyväksikäyttäjiksi.

Peräänkuuluttaisin avarakatseisuutta ja neutraalimpaa suhtautumista homeopatiaan. Perinteinen lääketiede on tuonut meille valtavasti kaikkea positiivista, mutta se ei ole aukoton konsepti, jonka avulla voitaisiin selittää kaikki. Itse uskon, että jonain päivänä pystytään uuden fysiikkaan nojautuvan ymmärryksen avulla selittämään kuinka homeopatia toimii. Esimerkiksi saksalais-englantilaisessa yliopistoyhteistyössä tehdään tällä hetkellä mielenkiintoista aiheeseen liittyvää tutkimusta veden välittämästä energiasta.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Haluaisin pitää sapattivuoden ja asua jossain päin Afrikkaa nyt, kun poikani on vielä vastaanottavassa iässä. Hänen olisi tärkeää nähdä, miten muualla eletään. Minulla on jatkuva kiinnostus muihin kulttuureihin, elämäntapoihin ja paikkoihin, vaikka samanlaista paloa päästä ulkomaille ei olekaan kuin ennen.

Pur-kaupassa on kuitenkin tällä hetkellä riittävästi haastetta. Kilpailu tiivistyy kaiken aikaa ja minun täytyy pysyä skarppina ja ajan hermolla. Tässä vaiheessa ei voi jäädä lepäämään laakereilleen.