Minja Koskela kirjoittaa Bluestocking-blogissaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta, siis asiasta, jonka ei enää vuonna 2018 pitäisi olla kovin vallankumouksellinen. Silti hän joutuu lukemaan itsestään törkyviestejä ja uhkauksia. Miksi feminismi edelleen ärsyttää niin monia?
Minja Koskela alkoi yliopistoon päästyään ihmetellä, miksi musiikkikasvatusta opiskelevien keskuudesta löytyi niin vähän bändisoittimia soittavia naisia. Useimmat bändit olivat poikabändejä, ja bändikämpät poikien tiloja. Minja koki, että joutui bändikämpillä pärjätäkseen omaksumaan tietynlaisen roolin.
”Minusta tuli ”hyvä jätkä”, sellainen vähän rasittava tyyppi, joka kuvittelee olevansa erilainen kuin muut mimmit”, Minja sanoo. ”Heitin härskiä läppää poikien kanssa. Näin jälkeenpäin katsottuna se oli aivan klassinen tapaus.”
Minjan kertoma tuo mieleen Gillian Flynnin kirjaan perustuvan Gone Girl -trillerin päähenkilön Amyn sarkastisen monologin, jossa hän kuvailee, mitä tarkoittaa olla cool girl: ”Being the Cool Girl means I am a hot, brilliant, funny woman who adores football, poker, dirty jokes, and burping, who plays video games [and] drinks cheap beer. – – Cool Girls never get angry; they only smile in a chagrined, loving manner and let their men do whatever they want.”
Sitten Minja löysi feminismin, ja kaikki muuttui. Feministisen kirjallisuuden tutkiminen antoi selityksiä ilmiöille, joita Minja oli aikaisemmin ihmetellyt. Vuonna 2015 hän alkoi kirjoittaa omaa Bluestocking-nimistä blogia, joka käsittelee ajankohtaisia tapahtumia ja keskustelunaiheita feministisen linssin läpi tarkasteltuna. Minja harkitsi blogin perustamista kauan, koska osasi arvata, millaisia asiattomia kommentteja hänen käsittelemänsä aiheet voisivat saada osakseen netissä. Pitkään hän mietti myös, haluaako esiintyä omalla nimellään, mutta on edelleen tyytyväinen valintaansa, vaikka aavistukset törkyviesteistä osuivatkin oikeaan.
”Jossain vaiheessa kommentointi blogissani alkoi mennä niin aggressiiviseksi, että laitoin kommenttiboksin kiinni. Tänä keväänä Instagram-tililtäni oli otettu kuvakaappaus ja sen päälle oli kirjoitettu ”Haluatko vittu kuolla?””, Minja kertoo. ”En ole kuitenkaan koskaan miettinyt lopettamista kommentoinnin takia. Tiesin riskin, kun perustin blogin.”
Positiivisia kommentteja tulee kuitenkin huomattavasti negatiivisia enemmän, ja Minja nimeää yhdeksi blogin kirjoittamisen parhaista puolista hänen sen kautta tapaamansa ihmiset. Toiveikkuutta lisää myös nuoremmassa sukupolvessa näkyvä asenneilmapiirin muutos. Minja opettaa päivätyökseen musiikkia yläkoulussa sekä lukiossa ja hänen kokemuksensa mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo on nykypäivän teineille aivan eri tavalla itsestäänselvyys kuin aikaisemmin. Minja haluaa nostaa positiivista kehitystä esiin, koska hänen mielestään feminismistä on tärkeää viestiä muuhunkin kuin synkistelevään sävyyn. Epätoivo johtaa helposti lamaantumiseen, hän toteaa.
”Olisi outoa, jos emme olisi vihaisia siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä olisi vaikea kommunikoida positiivisesti”, Minja sanoo. ”Uskon kuitenkin, että maailmasta tulee parempi paikka. Tiedän, että se on mahdollista, koska niin paljon on jo menty eteenpäin.”
On totta, että tasa-arvon saralla on tapahtunut paljon kiihtyvällä tahdilla viimeisen sadan vuoden aikana, mutta feminismi kärsii edelleen stigmasta, ja sanan ottaminen keskustelussa esiin saattaa joskus olla tulenarkaa. Usein kuulee myös kommentteja, että joku kannattaa kyllä tasa-arvoa, mutta ei silti halua luokitella itseään feministiksi. Minja epäilee, että silloin saattaa esimerkiksi olla kyse siitä, että henkilö ei ole kunnolla perehtynyt, mitä feminismi oikeastaan merkitsee, tai kenties siitä, että sana koetaan liian voimakkaaksi poliittiseksi kannanotoksi.
”Tein itse pienen sosiaalisen kokeen Tinderissä. Testasin, saanko enemmän matcheja, jos profiilissani lukee, että olen feministi, vai pelkästään lista asioista ja arvoista, joita feminismiin liittyy”, Minja kertoo. ”Matcheja tuli enemmän, kun profiilissani ei mainittu sanaa feministi. Toisaalta, kun profiilissani lukee feministi, treffeillä ei tule vastaan sitä hetkeä, kun paljastan asian ja odotan deitin reaktiota…”
Minja uskoo, että yhteiskunnallisesti aktiivinen nainen, joka tietää mitä haluaa, saatetaan edelleen kokea pelottavana. Hän huomauttaa myös, että suurimmalla osalla meistä on henkilökohtainen, syvään juurtunut käsitys sukupuolesta ja sukupuolisuudesta. Sen ravisteleminen voi tuntua hurjalta. Jos jollain on esimerkiksi vahva kuva miesten ja naisten erilaisista rooleista, käsityksen haastaminen voi tuntua hyökkäykseltä oman maailmankuvan perustavanlaatuisia osia vastaan. On haastavaa kyseenalaistaa jotain, mitä on aina pitänyt totena, Minja sanoo. Hän myöntää, että on itsekin joutunut käymään paljon pohdintaa liittyen omaan etuoikeutettuun asemaansa valkoihoisena.
”Omien etuoikeuksien tunnistaminen on vaikeaa ja vaatii paljon ajatustyötä”, Minja sanoo. ”Valkoisuutta ei yleensä edes mielletä identiteetiksi, vaan valtavirran kulttuurissa kaikki muu suhteutetaan siihen. Vaikka yritänkin osallistua valtarakenteiden purkamiseen omasta asemastani käsin, minulla on mahdollisuus halutessani pitää vapaapäiviä rasismin käsittelemisestä. Jos en olisi valkoinen, sitä vaihtoehtoa ei olisi.”
Feminismi on laaja-alainen ja värikäs liike, joka on pitkän historiansa aikana ehtinyt käydä läpi jo monta muodonmuutosta. Viime vuosina feminismi on noussut popkulttuurin omaksumaksi trendiksi, joka näkyy vaaleanpunaisena buumina Instagram-kuvissa, kaikkialla esiin putkahtelevassa #girlboss-hashtagissa ja feministisillä sloganeilla varustetuissa t-paidoissa. Vaikka Minja kirjoittaakin blogissaan ketjuliikkeissä myytävistä, halpatyövoimalla valmistetuista feministi-paidoista ja uusliberalistisesta feminismistä kriittiseen sävyyn, hänessä läikähtää ilo, kun oppilas tulee tunnille t-paidassa, jossa lukee “The Future is Female”.
Esimerkki kuvaa osuvasti feminismin tämänhetkistä tilannetta: liikkeestä on tullut niin suosittu, että eriäviä mielikuvia feministi-sanan merkityksestä löytyy kaiken aikaa enemmän. Femistiksi identifioituminen saattaa tarkoittaa kahdelle eri henkilölle erilaisia asioita. Minja ei kuitenkaan ole tästä huolissaan. Vaikka hän tunnustautuu itse ”tiukkapipoiseksi neljännen aallon intersektionaaliseksi feministiksi” ja käy välillä kiivaita väittelyitä muiden feministien kanssa, hänen mielestään on kuitenkin tärkeää, että ylipäätään tunnustautuu feministiksi. Liikkeen sisällä voidaan sen kasvaessa käydä keskustelua arvoista ja ajatuksista.
”Ideaalitilanne olisi, että feminismi tekisi itsensä tarpeettomaksi. Uskon, että feminismin avulla voidaan saavuttaa maailma, joka on hyvinkin yhdenvertainen”, Minja sanoo. ”Matkan varrella pitää kuitenkin keskittyä pienempiin etappeihin. Toivoisin esimerkiksi, että Suomi lopettaisi lähivuosina transihmisten pakkosterilisaation. Kenenkään ei pitäisi joutua kamppailemaan oikeudesta olla oma itsensä.”
