Edelläkävijät \\ Hyvät tyypit

Hajuvesinenä

|

Abel Odor on luonnollinen hajuvesibrändi, jonka perustaja Frances Shoemack kertoi meille kaiken, mitä olemme halunneet tietää tuoksujen luomisesta.

Kukapa ei olisi lapsena keräillyt pihalta erilaisia kukkia ja yrittänyt sekoitella niistä uutteita vain pettyäkseen siihen, että kasvien herkkää tuoksua on lähes mahdotonta vangita purkkiin? Tuoksujen kemiassa on jotain loputtoman kiehtovaa. Ehkäpä siksi vielä aikuisiälläkin kosmetiikkahyllyn hajuvesipullot tuntuvat aivan erityisen merkityksellisiltä ja ylellisiltä tuotteilta.

Synteettisten tuoksujen hormonihaitat ovat kuitenkin hajuvesien rakastajan murheenkryyni. Sen vuoksi olemmekin innoissamme aina, kun markkinoille ilmestyy uusia, luonnollisia hajuvesibrändejä. Uudesta Seelannista kotoisin olevien Frances Shoemackin ja Isaac Sinclairin vuonna 2011 perustama Abel Odor ei varsinaisesti ole mikään uutukainen, mutta tuotteita on alkanut saada myös Suomesta vasta vähän aikaa sitten. Ihastuimme Abel Odor -brändin eleganttiin maailmaan sekä mielenkiintoiseen syntytarinaan, joten kun pääsimme vähän aikaa sitten juttelemaan Francesin kanssa, meillä ei ollut vaikeuksia keksiä hänelle kysymyksiä!

Abel Odor

Lue keskustelumme tästä:

Hei Frances! Tosi kiinnostavaa, että olit viinintekijä ennen uraasi hajuvesialalla. Miten oikein löysit kutsumuksesi tuoksuista?

Olen aina rakastanut tuoksuja, olipa sitten kyse viinistä, ruoasta tai hajuvesistä. Tein itse asiassa jo high schoolissa suunnitelman hajuvesibrändin perustamiseen kouluprojektia varten. Uudessa Seelannissa oli lähes ennenkuulumatonta ryhtyä hajuvesien tekijäksi. Isaac Sinclair, jonka kanssa perustin Abel Odorin, on ainoa Australaasian alueella toimiva tekijä, joka on saanut klassisen koulutuksen hajuvesiin. Abel Odor syntyi sen jälkeen, kun olin turhaan yrittänyt löytää modernia ja tyylikästä luonnollista tuoksua. Minulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta alalta ja siitä oli monella tapaa etua, koska näkökulmani oli tuore ja kyselin kysymyksiä, joita kukaan muu ei esittänyt.

Miksi sinulle on tärkeää käyttää ainoastaan luonnollisia raaka-aineita?

Luonnon raaka-aineet ja holistinen elämänfilosofia yleensäkin ovat lähellä sydäntäni. Äitini on joogaopettaja ja isäni maanviljelijä. Maailmankuvani tulee siis pitkälti lapsena saamastani kasvatuksesta. Luonnollisissa hajuvesissä on kauneutta ja voimaa. Monet hienostuneimmista hajuvesien raaka-aineista ovat luonnollisia – halusin näyttää tämän maailmalle.

Abel Odor

Mikä luonnollisten hajuvesien valmistuksessa on haastavaa verrattuna tavallisiin, eli synteettisiin, hajuvesiin?

Luonnolliset hajuvedet voivat olla moderneja, harmonisia, kiinnostavia ja pitkään säilyviä, mutta valitettavan usein ne eivät sitä ole ja niinpä monella on syntynyt virheellinen käsitys, että hyvää luonnollista hajuvettä on mahdotonta valmistaa. Todellisuudessa se on täysin mahdollista, mutta se vaatii paljon aikaa, rahaa ja todella hyvän valmistajan! Haastavinta luonnollisten tuoksujen valmistuksessa on se, että käytössä on vähemmän “työkaluja”. Hyvä puoli taas on se, että ne “työkalut” ovat todella hyviä, täytyy vain opetella hyödyntämään niitä parhaalla tavalla.

Miten Abel Odor -tuoksut syntyvät?

Luomme tuoksut yhdessä hajuvesimestari Isaac Sinclairin kanssa – hän on meistä se oikea taiteilija. Isaac on kotoisin Uudesta Seelannista niin kuin minäkin, mutta asuu nykyään Sao Paulossa, jossa on maailman suurin hajuvesien markkinapaikka. Minä taas asun Amsterdamissa, joten luova prosessimme on aika kiinnostava. Keskustelemme kaiken aikaa sähköpostin ja Facetimen välityksellä, mutta haluamme aina aloittaa uuden hajuveden ideoimisen kasvokkain. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että lukittaudumme laboratorioon Pariisissa ja katsomme, mitä tapahtuu. Haemme yhdessä inspiraatiota eri raaka-aineista, väreistä tai muistoista – mistä tahansa. Koska olemme kumpikin kotoisin Uudesta Seelannista, meillä on paljon samankaltaisia tuoksuihin liittyviä muistoja ja niinpä meidän on helppo löytää yhteinen kieli. Kun alustava suunnitelma uudesta hajuvedestä on valmis, Isaac tekee seuraavien kuukausien aikana – joskus jopa yli vuoden verran – erilaisia versioita siitä, kunnes olemme molemmat tyytyväisiä ja tunnemme, että olemme onnistuneet luomaan jotain erityistä.

Abel OdorYleensä on vähän ärsyttävää, jos jollain verkkosivulla alkaa automaattisesti soida musiikki heti, kun tulee sivulle. Abel Odorin sivuilla eri hajuvesien, valokuvien ja äänien yhdistelmät ovat kuitenkin nerokkaita! Tuoksuja on todella vaikeaa kuvailla sanoin, mutta olette löytäneet kekseliään ratkaisun ongelmaan luomalla audiovisuaalisia maisemia jokaiselle eri hajuvedelle. Millainen ajatusprosessi tämän taustalla on?

Kiitos, tuo on mukava kuulla! Pohdimme, miten voisimme parhaiten kuvailla kauniita, eläväisiä hajuvesiämme digitaalisessa ympäristössä, jossa ei ole tuoksuja. Käytimme siis kaikkia muita saatavilla olevia aisteja. Ääni, liike ja runolliset kuvat sekä sanat kertovat kunkin hajuveden tarinan melkein käsinkosketeltavalla tavalla.

Kerro vähän lisää holistisesta elämänfilosofiastasi ja siitä, miten eri tuoksut voivat vaikuttaa arkeen.

Omien lempituoksujen haistaminen aiheuttaa meissä mielihyvää. Vastajauhettu kahvi ja leikattu nurmikko ovat kliseisiä esimerkkejä, mutta hyvästä syystä. Tuoksut herättävät vahvoja mielikuvia ja tunteita ja voivat kohottaa mielialaa. Luonnollisissa hajuvesissä on ihanaa se, että eteerisillä öljyillä ja muilla ainesosilla on paljon muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia kuin vain tuoksu. Esimerkiksi vetiver tasapainottaa ja virkistää mieltä. Jos oloni on iltapäivällä vetämätön, minun tarvitsee vain suihkauttaa vähän vetiveriä ranteisiini ja piristyn heti.

Abel Odor

Käytätkö hajuvettä joka päivä, vai tunnetko joskus tarvetta pitää hetken aikaa tuoksu-detoxia?

Itse asiassa olen aika usein ilman hajuvettä. Se ei johdu siitä, etten haluaisi käyttää niitä, vaan siitä, että työskennellessäni hajuvesien kanssa haluan pitää oman tuoksuni neutraalina. Kun suunnittelemme uutta Abel Odor -hajuvettä (kuten juuri tällä hetkellä, jännittävää!) haistelen paljon erilaisia tuoksuja koeliuskoilta ja testailen kehitteillä olevia tuoksuja myös ihollani. Vapaa-ajalla käytän hajuvettä melkein aina!

Tämä on varmaankin ärsyttävä kysymys, mutta onko sinulla jotain lempituoksua, tai tiettyä tuoksua, joka herättää erityisen paljon muistoja?

Niin monta! Isaac kuvaili itseään vastikään “tuoksu-polyamoristiksi” ja taidan itsekin olla sitä. Yksi erityisesti mieleeni jäänyt tuoksu on feijoaksi tai ananas-guavaksi kutsuttu trooppinen hedelmä, jota kasvaa Uudessa Seelannissa melkein kaikilla takapihoilla. Sillä on upea, erityislaatuinen tuoksu ja maku – makea mutta hapan, trooppinen mutta jotenkin ruohomainen. Hedelmää on vaikea kuljettaa, joten sitä ei yleensä löydä mistään Uuden Seelannin ja Australian ulkopuolelta. Feijoan ajattelemisesta nousee nytkin vesi kielelle ja pitkät kesäillat lapsuuden kodissani palaavat mieleen.

Abel Odor