Bloggaajat kertovat, mitä ovat tänä vuonna oppineet – ja mitä haluaisivat ensi vuonna oppia. (Sisältää päälläseisontaa, drag-meikkejä ja oman egon kohtaamista.)
Enni Koistinen (Musla):
Tänä vuonna opin tekemään itselleni täydellisen drag queen -meikin Halloween-bileitä varten – se oli ehdottomasti yksi vuoden upeimmista hetkistä. Katsoin ainakin yhden työpäivän verran videotutoriaaleja Youtubesta. Itse meikin tekemisessä kului 2,5 tuntia ja se piti sisällään muun muassa kulmakarvojen liimaamisen piiloon paperiliimapuikolla ja lopuksi koko sentin paksuinen meikkikerros piti suihkuttaa hiuslakalla läpi yön kestävän meikin aikaansaamiseksi. Niin kamalaa, mutta myös ihanaa! Oli myös fantastista tehdä sellaiset kunnon hard core Kim Kardashian -tyyliset contour meikit, joita en ikinä pitäisi normaalielämässä.
Vuonna 2018 haluan oppia keskittymistä. Rakastan ja vihaan älypuhelintani: toisinaan haluaisin heittää sen jorpakkoon tai vaihtaa sen johonkin ikivanhaan Nokian 3310-kapulaan, mutten halua elää ilman Instagramia. Internetin ja älypuhelimen sisältämän jatkuvan viriketulvan takia keskittymiskykyni on nykyään yksi iso vitsi. Vuonna 2018 haluan näprätä vähemmän puhelinta ja oppia taas tekemään asioista ilman, että jotain pitää yhtäkkiä tsekata puhelimesta.
Katri Mutikainen (Musla):
Olen oppinut tämän vuoden aikana treenaamaan kropan lisäksi myös mieltä. Luin Aki Hintsan Voittamisen Anatomia– ja Minna Marshin Miksi Maali Ei Synny? -kirjat, jotka käsittelevät mentaalivalmennusta. Molemmat kirjat syventyvät varsinaisesti urheilijoiden mielen valmentamiseen, mutta ovat todellakin sovellettavissa keneen tahansa ihmiseen. Olen oppinut paljon keinoja, joilla tsempata itseäni ja kuinka heittää turhia pelkoja pois mielestä! Syksyllä tajusin myös, että en halua enää viettää ruudun edessä liian monia minuutteja elämästäni, joten poistin myös Whatsappin. Näiden asioiden summana olen tajunnut, kuinka tärkeää on läsnäolo. Jopa ruokailuun kannattaa keskittyä ja oikeasti nauttia joka suupalasta; keskitymme nykyään vähän liikaa moneen eri asiaan samaan aikaan.
”Ego on kuin teini-ikäinen tytär!”, olen kirjoittanut muistiinpanoihini loppusyksystä 2015 aloittaessani kundaliinijoogaopettajan opintoja ja samalla todellista egotyöstöä. Tänä vuonna olen oppinut kuulemaan oman egoni äänen ja erottamaan sekä omissa sisäisissä että itseni ulkopuolella tapahtuvissa ristiriitatilanteissa milloin reagoin ja toimin egoni kautta. Tai itseasiassa tänä vuonna olen jo päässyt nextille levelille, eli parhaimmassa tapauksessa huomaan egon nostavan päätään ja ehdin ottaa opettelemani apuvälineet käyttöön ennen reagointiani.
Lisäksi olen oppinut nousemaan päälläseisontaan ilman vauhtiponnistamista. Tämä tapahtui ”vahingossa” viime kuussa. Pyllistelin matolla päälaki juurtuneena mattoon ja odottelin ohjaajaa avukseni. Ajattelin, että kokeilen odotellessa mitkä lihakset aktivoituvat, jos vähän lämmittelen päälläseisontaani. Ja kappas, sinne kiepsahdin ilman vauhtia, ilman avustusta! Olin niin häkeltynyt, etten meinannut pysyä pystyssä. Kotona oli pakko kokeilla vielä muutaman kerran uudestaan, sillä olin aivan varma, että aamulla kyseessä oli ollut vain moukan tuuri. Eipä ollut, nykyään nousen näppäränä tyttönä tikkusuoraksi päälläseisontapylvääksi tuosta noin vaan! Tässä tarinassa onkin itselleni kolme kovaa opetusta: älä luule itsellesi lasikattoja, älä ajattele liikaa ja muista, että kehitys tapahtuu levossa.
Voisin ottaa tulevan vuoden teemakseni kohtuuden kohtaamisen. Kultaisen keskitien kulkeminen kuulostaa näin nopeasti kauhean tylsältä, mutta omalle äärestä laitaan -luonteelleni se olisi uusi ja mielenkiintoinen reitti, jonka haluan kokeilla. Itseni tuntien painelen kuitenkin jossain vaiheessa pää edellä pöpelikköön ilman karttaa ja kompassia, omaan suuntavaistooni luottaen. Ja niin kannattaakin tehdä aika-ajoin, seikkailla sivupoluilla! Mutta nyt haluan seurata tietä, joka on jo olemassa, joka odottaa minua itseäni kulkemaan sitä kaikessa rauhassa ja päämäärätietoisesti.
Paju Purovuo ja Minni Väärä (PS. Olen vegaani):
Olemme tämän vuoden aikana oppineet ainakin sen, että ehdottomasti kannattaa uskoa itseensä ja ideoihinsa! Jos jonkun asian tekeminen pelottaa, mutta samalla kiehtoo, saattaa siinä olla jotain erityistä. Menneenä vuonna olemme myös oppineet kiinnittämään enemmän huomiota omien kulutustottumusten ekologisiin vaikutuksiin muun muassa kosmetiikan ja vaatteiden osalta.
Myös vegaanina saattaa uppoutua ajattelemaan vain yhden ajatusmallin mukaisesti, vaikka eläimiä ja ympäristöä lähtökohtaisesti kunnioittaisikin. Ei ole esimerkiksi kestävän kehityksen mukaista ostaa halpaketjujen mikrokuiduista valmistettuja vaatteita, vaikka ne vegaanisia olisivatkin. Mikrokuiduista koituu ympäristölle huomaamattamme valtavaa harmia ja siksi olemme päättäneet kiinnittää jatkossa ongelmaan paremmin huomiota.
Vuosi 2018 onkin meillä varmasti vaatteiden ja muiden kulutustavaroiden hankkimisen suhteen muutoksellinen. Haluamme ostaa entistäkin vähemmän ja harkitummin – luonnolle ystävällisiä, kestäviä materiaaleja ja second handia. Zero waste aiheena kiehtoo ja ainakin muovin välttelylle haluaisimme omistaa jonkin ajanjakson.
Tommi Koivisto (Isyyspakkaus):
